Mestis-seura värväsi tshekkisentterin – ”Kyse on lahjakkaasta pelaajasta”
Kuva: Juha Tamminen
Kajaanin Hokki on solminut yksivuotisen sopimuksen tshekkisentteri Patrik Machacin kanssa. 20-vuotiaan Machacin sopimus sisältää syyskuun 5. päivään kestävän koeajan.
Viime kaudella Tshekin pääsarjassa pelannut Machac liittyy Kajaanin Hokin vahvuuteen. Machac pelasi menneellä kaudella yhteensä 50 ottelua kasvattajaseuransa HC Kladnon riveissä, joissa lahjakas tshekkipeluri keräsi tehot 2+2=4.
179-senttinen ja 80-kiloinen Machac edusti päättyneellä kaudella maataan alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, joissa hän puki pelipaidan ylleen kolmessa ottelussa. Keskushyökkääjänä viihtyvä Machac oli turnauksen paras aloittaja voitettuaan 73,08 prosenttia aloituksista. Machacilla on kokemusta myös alle 17- ja 18-vuotiaiden MM-turnauksista.
Pitkään keskushyökkääjää markkinoilta etsinyt kajaanilaisseura on tyytyväinen uuteen vahvistukseen.
– Kyse on lahjakkaasta pelaajasta, joka on pelannut kaikissa Tshekin nuorisomaajoukkueissa. Olemme etsineet keskushyökkääjää, joka ei tule Mestikseen suoraan A-junioreista. Hänellä on takana kokonainen kausi Tshekin kovatasoisessa pääsarjassa, päävalmentaja Jari Laukkanen kuvailee tuoretta Hokki-peluria.
Vasemmalta puolelta ampuvalla Machacilla on myös kahden kauden verran kokemusta Pohjois-Amerikan juniorisarja Ontario Hockey Leaguesta. 141 pelaamassaan OHL-ottelussa Machac on summannut tehot 28+51=79.
Machacin sopimuksen myötä Hokilla on kasassa yhteensä 22 pelaajasopimusta kaudella 2014
–2015.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Teemu Turusen eteen lyötiin ”täysin hävytön” tarjous – nämä Liiga-seurat kintereillä!
- Lähde: Kohta alkaa tapahtua – NHL-tähtihyökkääjä lähellä siirtoa!
- IS: Jesse Puljujärvi haaveilee paluusta NHL-kaukaloihin – ”Tilanteeni ei ole koskaan ollut näin hyvä”
- Aika Ruotsissa jäi lyhyeksi – nyt puhuu Teemu Turunen: ”Ainut oikea ratkaisu”
- Missä John Tortorella valmentaa ensi kaudella? Pettyi Vegasin ratkaisuun
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- NHL-legendan hankkiminen jäi piippuun – onko tässä Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Eeli Tolvasen tilanteesta uusi tieto – tämä NHL-seura kiinnostunut suomalaishyökkääjästä!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Sopimusvääntö ohi – Columbus teki ison kiinnityksen NHL:ssä!
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- TPS:n yllätyshankinnasta tuli menestys – iso uutinen julki
- Se oli siinä – SaiPan NHL-konkari päätti uransa
- Uusi osoite löytyi – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti