IS: Kärppä-ikoni vaihtaa joukkuetta Liigassa? – ”On Suomessa muitakin seuroja”
Kuva: Ilari Isotalo
Oulun Kärppiä lähemmäs koko uransa ajan edustaneen Jari Viuhkolan tilanne on edelleen kovasti kysymysmerkkejä täynnä.
Keväällä Suomen mestaruuden voittamisen jälkeen Viuhkola kävi korjaamassa polveaan leikkauksessa, jossa laitettiin kuntoon katkennut eturistiside.
Kyseinen operaatio tiesi noin kuuden kuukauden kuntoutusaikaa, mitä Viuhkola käy tällä hetkellä läpi.
– Nyt harjoittelen ja kuntoutan polvea. Halu on palata liigajääkiekkoilijaksi, Viuhkola kertoo Ilta-Sanomille.
Pitkä kuntoutusprosessi tiesi kuitenkin sitä, että Viuhkola ja Kärpät lähtivät eri teille. Viuhkolan sopimus päättyi viime kevääseen, eivätkä osapuolet jatkaneet sitä.
Kärpät puolestaan on rakentanut joukkueensa valmiiksi, eikä Viuhkolan palkkaus tulisi ajankohtaiseksi kuin mahdollisen pidemmän loukkaantumisen myötä.
Täten Viuhkola on kääntänyt katseensa jo muihin kuvioihin.
– On Suomessa muitakin seuroja. En ajattele lainkaan, että joko Oulussa tai ei missään. Katsellaan rauhassa.
Ilta-Sanomien alkuperäinen juttu löytyy täältä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- SK: Liigan ison profiilin kanadalaisvahvistus loukkaantui – nyt tuli huojentava tieto
- Miro Heiskanen kärjen tuntumassa – tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio