Anna Hanskin hitti 1990-luvun alusta oli mielessäni sunnuntaina Montrealin ja Tampan pudotuspeliottelua katsoessa. Kunpa erotuomari Francis Charron olisi soittanut. Enkä tarkoita itselleni.

Jääkiekko on muuttunut valtavasti lajina siitä, kun Anna Hanski leveytti uransa luultavasti ainoan hitin vuonna 1992. Silloin Jokerit julhi Teemu Selänteen kanssa Suomen mestaruutta. Leijonajoukkue otti myöhemmin Prahan keväästä ensimmäisen MM-mitalinsa.

2014 huippujääkiekko näyttää ihan erilaiselta. Selänne toki pelaa edelleen, mutta muuten moni asia on muuttunut. Peli on uskomattoman nopeaa ja pelaajat fyysisiä eläimiä. Tämä on laittanut pelaajien turvallisuuden koetukselle, mutta muuttanut myös tuomaripeliä.

***

Tuomareita on revitty tälläkin kaudella jokaisessa maailman liigassa eikä NHL ole poikkeus. Kyseenalaisia tuomioita, selviä virheitä ja oikeita tuomioita, jotka saavat sivistyneen homo sapiensin (yleensä miespuolisen) alittamamaan (etenkin sosiaalisessa mediassa) kaikki käyttäymisnormien rajat.

Harva ymmärtää sylki suunpielestä lentäessä lajin evoluutiota.

Samaan aikaan, kun peli on nopeutunut ja pelaajat voimistuneet, myös tuomarien työskentely on vaikeutunut merkittävästi. Kaikki kunnia Seppo Mäkelälle ja Carl-Gustav Kaislalle, mutta Francis Charronin aikana tilanteet tapahtuvat kymmenen kertaa nopeammin.

Usein kuulee sanottavan: ”Miten se seepra ei nähnyt, se tapahtui suoraan sen silmien alla?”

Mitä lähempänä tuomari sekuntien murto-osassa tapahtuvaa rikettä on, sitä vaikeampi sitä yleensä on huomata. Tämä koskee kaikkia tuomioita kampista maalien hylkäyksiin. Vaikka jäällä on kahdeksan silmää, tuntuu intensiivisessä pudotuspelikamppailussa silti tehtävä maallikosta ajoittain mahdottomalta.

Silti yleisössä tuomarien virheet ovat edelleen merkittävästi raskauttavampia kuin pelaajien tai vaikka seurajohdon. Media ja fanit saavat lynkata tuomarit julkisesti joko lehdissä tai sosiaalisessa mediassa. Erotuomarijohtajilta on likasangoiksi joutuivien raitapaitojen tiukoilla hetkillä turha odottaa tukea.

***

Samaan aikaan, kun pelaajien palkat ovat Anna Hanskin kultavuosien jälkeen nousseet raketin lailla, olisi mukava tietää, missä suhteessa tuomarien korvaukset, vaikka NHL:ssä, ovat nousseet. Sillä työn vaatimustaso ja kehittynyt teknologia laittavat tuomarin aivan toisenlaiseen ruuvipenkkiin kuin aiemmin.

Sunnuntaina tuohon ruuvipenkkiin joutui juuri Francis Charron, joka hylkäsi erittäin kriittisessä vaiheessa Tampa Bayn 2-1-maalin Montrealia vastaan. Tilanteessa oli monta liikkuvaa osaa, jossa tuomarin havainnointikyky laitettiin todella tiukalle. Estikö Alex Killorn oikeasti Carey Pricea? Antoiko P.K Subban Killornin tulla pois verkon perukoilta?

Mielestäni ei.

Mutta se, että tilanne puhuttaa, ei ole Charronin tai hänen vierellään viheltäneen, kaiken kokeneen, Paul Devorskin vika.

***

NHL:ssä maaleihin liittyvät tuomiot pitäisi katsoa poikkeuksetta videolta. Ei voi olla kahdesta minuutista kiinni soittaa Torontoon ja tarkastaa tilanne. Sunnuntain tilanteessa Torontossa olisi voitu arvioida ajan kanssa Killornin kontakti Priceen ja sen vaikutus syntyneeseen maaliin.

Jopa yliopistojääkiekossa Yhdysvalloissa maalivahdinestämiset voidaan tarkastaa videolta. Joukkueella on jopa mahdollisuus ottaa aikalisä, jotta tuomarit voivat tarkastaa tilanteen videolta. Jos tuomio menee joukkueen uskomalla tavalla, se saa pitää aikalisänsä. Tässä toimintamalli myös NHL:ään.

Kuvitelkaa sunnuntain tilanne Stanley Cupin seitsemänteen finaaliin. Nämä ovat lajille liian isoja asioita jätettäväksi jään pinnasta tuomittaviksi. Aina, kun kyse on maalista, epäselvästä sellaisesta, puhelin pitää ottaa käteen. Yhtään skandaalia tällaisiin asioihin liittyen laji ei kaipaa eikä kestä

Tämä asia pitää olla lajin kaikkien toimijoiden, omistajista valmentajiin ja pelaajiin, intressi.

***

Anna, kerro niille!

***

Tommi Seppälä, Vancouver
Twitter: @TommiSeppala

Aiheet Artikkelit Charron Francis devorski paul Montreal NHL Pääuutiset tuomarit