Katso JYPin päivitetty pelaajatilanne – uusia sopimuksia!
Kuva: Ilari Isotalo
JYP on tehnyt vuoden jatkosopimukset puolustaja Mikko Viitasen ja hyökkääjä Juuso Ikosen kanssa.
32-vuotias Viitanen pelaa ensi kaudella seitsemännen JYP-kautensa. Hän on ollut voittamassa seuralle kahta Suomen mestaruutta. 19-vuotias nuorten maailmanmestari Ikonen tuli JYPiin kesken viime kauden, joten kausi 2014–2015 on Ikoselle ensimmäinen kokonainen kausi JYP-paidassa.
– Viitasen kohdalla kaikki tietävät, että kyseessä on joukkueen puolustuksen n.s. Äijä, joka on vahva fyysisesti ja henkisesti. Juuso Ikosella on taas takanaan melkoinen myllerryksen kausi seurasiirtoineen ja uskomme vahvasti, että ensi kauden aikana Juuso ottaa monta JYP-askelta eteenpäin ja pystyy auttamaan joukkuetta kaikella sillä potentiaalillaan, mitä hänessä on, sanoo JYPin toimitusjohtaja Kari Tyni.
JYP on myös käyttänyt Markus Poukkulan sopimuksen seuraoption, ja Poukkula pelaa JYPissä kaudella 2014 – 2015. JYPillä on nyt 25 sopimuspelaajaa ja käytössään myös JYP-Akatemiasta esiin nousevat pelaajat.
JYPin sopimuspelaajat 9.4. 2014
Maalivahdit (2): Tuomas Tarkki, Sami Rajaniemi
Puolustajat (8): Mikko Kalteva, Mikko Luoma, Kristian Näkyvä, Mikko Viitanen, Valtteri Hietanen, Henri Auvinen, Aleksi Salonen, Valtteri Kemiläinen.
Hyökkääjät (15): Jani Tuppurainen, Eric Perrin, Anssi Löfman, Miika Lahti, Tuomas Pihlman, Jonne Virtanen, Markus Nenonen, Mikko Salmio, Markus Hännikäinen, Markus Poukkula, Juuso Ikonen, Matias Myttynen, Antti Jaatinen, Topi Nättinen, Joose Antonen.
Lähde: JYPin verkkosivut
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Fanien unelma käymässä toteen: Jarmo Kekäläinen kiinnittämässä Stanley Cup -sankarin
- Nyt jysähti! NHL:n ruotsalaistähdestä jättimäinen tarjous
- Voi ei! Connor Bedard loukkaantui – katso video
- NHL:n suomalaisseurasta iso sopimusuutinen – kapteenille diili
- SaiPan Teemu Kivihalme siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Ruotsalaishyökkääjä vaihtaa SHL:n SM-liigaan
- Miika Roine teki ratkaisunsa – pitkäaikainen Liiga-kapteeni jatkaa uraansa ulkomailla
- Eeli Tolvanen herättää ”paljon kiinnostusta” NHL:ssä – tällaisia tarjouksia pöydällä
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Suomalaisvahdille uusi NHL-sopimus!
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu
- Jokerien Liiga-konkari päätti jatkostaan – uusi seura löytyi läheltä