Chicagoon menneenä viikonloppuna matkustanut Teuvo Teräväinen debytoi uuden seuransa, Chicagon, paidassa luultavasti tiistain kotiottelussa Dallasia vastaan. Kanadalaislähteiden mukaan Teräväinen aloittaisi Brandon Saadin ja Ben Smithin välissä.

– Ei vielä oo varmuutta, mutta aamulla sitten näkee, pelaanko vai enkö. Nättiä olis kyl päästä pelaa jo pikkuhiljaa. Hyvin olen päässyt tässä jo hommaan ja reeneihin sisään, Teräväinen sanoi SuomiKiekko-sivustolle maanantai-iltana paikallista aikaa.

Teräväisen ympärillä on riittänyt ensimmäisinä päivinä tuulisessa kaupungissa hässäkkää. Media tuntuu olevan tulikuumana suomalaislupauksen saapumisesta ja odotukset tuntuvat paikoin olevan epärealistisiakin vasta 19-vuotiasta sentteriä kohtaan.

– Onhan sitä hässäkkää ollut. Mediaa on ja ne odottaa, että heti pystyisin pelaa hyvin. Mutta en mä siitä paineita jaksa ottaa. Koen, että oon valmis ja, että pystyn auttamaan joukkuetta omilla vahvuuksilla. Kunhan jotain pystyy tuomaan tähän pakettiin, Teräväinen linjaa.

Toinen uusi startti

Teräväiselle NHL-debyytti on tietyllä tapaa jo toinen uusi startti tälle kaudelle.

– Sain junnukisoista kaudelle uuden startin. Kisoissa kaikki lähti heti toimimaan ja sain sieltä paljon voimaa ja virtaa. Jokereien kanssa kausi päättyi, miten päättyi, joten tää on tavallaan taas uusi startti mulle. Uusi maailma, uudet kujeet, ”Teukka” näkee.

Jos jokin asia puoltaa Teräväisen välitöntä onnistumista NHL:ssä, se on valmennuksen ymmärrys pelaajan vahvuuksista. Tarjolla on välittömästi kiekollinen rooli. Lisäksi suomalaislupaus pääsee oikeasti laatujoukkueeseen, jossa kiekon saa takaisinkin, kun siitä luopuu.

– Olishan se hyvä jos pääsisi heti pelaa omilla vahvuuksilla hyökkäävään rooliin ja ylivoimaan. Se toisi mua varmasti eniten esiin. Ei oo toi chippailu ja taklailu mulle ominaisinta, Teräväinen nauraa SuomiKiekko-sivustolle.

Jännittääkö debyytti?

– Ei jännitä. Ainakaan vielä. Katotaan huomenna, alkaako jännittää jos kuulee, että pelaa.

Tommi Seppälä, Vancouver
Twitter: @TommiSeppala