Kommentti: NHL:n pelaajasiirtosirkus enemmän viihdettä kuin voimasuhteiden heilahtelua
Keskiviikko oli monelle NHL:n ystävälle todellinen karkkipäivä. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen trade deadlinella tehtiin oikeasti isoja pelaajakauppoja ja ylipäätäänsä pelaajaliikenne oli vilkasta.
Kanadassa, maailman ylivoimaisin jääkiekkokanava TSN, teki jo tuttuun tapaan päivästä upean spektaakkelin. Maanosan kovimmat kiekkotoimittajat, loistavan hostin James Duthien johdolla, istuivat paneelissa studiossa ja kertoivat sisäpiirilähteistään siirrot ensimmäisenä.
Studion nurkassa kansaa hauskuutti yksinäinen turbaduuri, joka vetäisi lonkalta lauluja tapahtumien mukaan milloin mistäkin aiheesta. Ainakin Roberto Luongosta ja Ilja Bryzgalovista tehdyt rallit saivat katsojat hymyilemään.
***
Tästä tuntukin keskiviikkona olevan pääosin kyse. Viihteestä. Siinä, missä joukkueet kuumeisesti siirtoajan umpeutuessa miettivät, ketä kaupata tai ketä hankkia, päivä on ennen kaikkea sirkushuvia kansalle. Nettisivuistoilla ja Twitterissä spekuloidaan kuin viimeistä päivää.
Uusin viilitys tänä vuonna oli TSN:n toimittajien feikkitilit Twitterissä, joihin allekirjoittaneen lisäksi muutkin “alan ihmiset” jossakin kohtaa sortuivat. Twitter on tuonut valtavasti lisää jääkiekkofanin karkkipäivään. Tieto liikkuu uskomattomalla vauhdilla ja tekee päivästä entistä mielenkiintoisemman.
***
Urheilullisella puolella päivän vaikutukset liigan voimasuhteisiin etenkin kärjen osalta jäivät pieniksi. Tampan ja New York Rangersin kauppa, jossa joukkueet vaihtoivat kapteeneita, oli päivän massiivisin. Martin St. Louis ja Ryan Callahan ovat molemmat todellisia franchise-pelaajia. Asetelmia idässä kauppa ei suuremmin nähdäkseni kuitenkaan heilauta.
Päivän suurin kala jäi kuitenkin pyydystämättä. Etenkin Pittsburghin ja Anaheimin kannattajat jäivät suu auki miettimään, miksi trade deadlinen kuumin nimi, Ryan Kesler, pelaa edelleen Vancouverissa. Ducks lähetti tiistaina vielä Dustin Pennerin Washingtoniin tehdäkseen tilaa palkkakaton alle Keslerin vuoksi.
Nyt Ducks menetti kaksinkertaisen Stanley Cup-voittajan, voimahyökkääjän, jolle todellakin olisi ollut pudotuspeleissä käyttöä. Myös Thomas Vanekin menettäminen Montrealiin kirpaisee Disneylandissa. Pittsburghilla ei ollut Keslerille välitöntä tarvetta, mutta toisaalta Keslerin heittäminen laitaan Pittsburghissa olisi tehnyt ykkösketjusta tuhoisan.
Pittsburgh olisi ennen kaikkea tarvinnut puolustajan. Pensin alakerta on ohut ja Kris Letang sekä Paul Martin ovat olleet toistuvasti loukkaantuneina. Pudotuspeleissä se ei kestä käytännössä yhdenkään pakin loukkaantumista. Siksi ihmettelen, miksi Pens-GM Ray Shero oli niin aktiivisesti Keslerin perässä.
Penguinsille Marcel Goc ja Lee Stempniak ovat lohdutuspalkintoja.
***
Muuten keskiviikon siirrot olivat aika peruskauraa, missä nähdäkseni yksikään joukkue ei vahvistunut merkittävästi. New York Islandersin GM, sarjan surkein tehtävässään, Garth Snow’kin pelasti kasvonsa viime sekunneilla kauppaamalla Thomas Vanekin Montrealiin. Vanek oli ilmoittanut hyvissä ajoin jättävänsä seuran kesällä.
Omassa NHL-maailmassani Chicago ja Boston jatkavat edelleen suurimpina mestarisuosikkeina. Jälleen kerran. Haastajista Ducks jopa heikkeni, tai kapeni, Pennerin lähdön myötä. Tosin alakertaan se sai hyvän peruspuolustajan, Stephane Robidasin, tiistaina.
Keskiviikon sirkus oli siis pääosin enemmän viihdettä kuin oikeasti mestaruustaiston kannalta merkittäviä pelaajakauppoja. Mutta harvemmin siirtorajan umpeutumispäivä mestaruustaiston asetelmia oikeasti heilauttaakaan.
Calgaryssa nykyään työskentelevä Brian Burke totesikin taannoin osvuvasti, että siirtorajan umpeutuessa GM:t hätäpäissään tekevät enemmän virheitä kuin koko muun vuoden aikana yhteensä.
Niinpä.
***
Tommi Seppälä, Vancouver
Twitter: @TommiSeppala
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Kasperi Kapanen tappeli NHL:ssä – Connor McDavid takoi taas hurjat tehot
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”