Lukko jatkoi valmennuspestejä
Rauman Lukko on solminut jatkosopimuksen sekä seuran A-nuoria valmentavan Timo Saarikosken että fysiikka- ja luisteluvalmentaja Risto Rosendahlin kanssa, seura kertoo tiedotteessaan.
Saarikosken sopimus on vuoden mittainen, Rosendahlin paperi mallia 1+1.
Viidettä vuotta Lukon palveluksessa toimivan Saarikosken työn kuvaan kuuluu jatkossa A-nuorten valmentamisen lisäksi myös Lukkoakatemian operatiivisena johtajana sekä B- ja C-nuorten valmennuspäällikkönä toimiminen.
– Tällä hetkellä ajatukset ovat luonnollisesti kuluvassa viikossa ja Nuorten SM-liigan runkosarjan kolmessa viimeisessä kotipelissä. Siihen on vakaa usko, että pelit jatkuvat myös tämän viikon jälkeen, Saarikoski sanoo.
– Tällä kaudella on joukkueeseen ajettu sisään omia nuoria poikia ja esiin on noussut muutamia mielenkiintoisia tulevaisuuden nimiä. Olen tosi innoissani, että saan jatkaa vastakin työtä raumalaisen jääkiekon kehittämiseksi, peliuransa jälkeen kasvatustieteiden maisterin paperit hankkinut takavuosien huippukiekkoilija miettii.
Risto Rosendahl puolestaan on Lukon miehiä jo kuudetta vuotta.
Liigajoukkueen valmennusringissä Raumalla aloittaneen entisen huippupikaluistelijan toimenkuva on vuosien varrella vaihdellut, mutta jatkossa hänen vastuullaan on sekä liigamiesten että juniorien valmennustehtäviä.
– Olen liigajoukkueen käytettävissä kesäharjoituksissa ja vastaan kauden mittaan myös loukkaantuneiden pelaajien kuntoutuksesta. Mukana on myös akatemiapelaajien valmennusta ja Lukko ry:n puolella nuorempien joukkueiden valmentajakoulutusta, Rosendahl selvittää Lukon tiedotteessa.
LUE MYÖS:
- Kai Suikkanen: tämä on kokoonpanosta kadonneen Robert Rooban tilanne
- Kärpät julkaisi jatkosopimuksen: ”Tärkeä palanen”
- Lakkoilu on käynyt kalliiksi! Connor Hellebuyck menettänyt jättisumman muutamassa viikossa
- Mestis-seuralta kova kaappaus – hankki pudotuspelien arvokkaimman pelaajan Jokereista
- Ilves-kapteeni löysi uuden seuran – saa vierelleen tutun tutkaparin
- Jokereista mestarihyökkääjä ulos – sopimus purettu!
- Kärpät löi lukkoon tärkeän jatkosopimuksen – ”Nuori ja edelleen kehittyvä pelaaja”
- Liiga-paluu kesti yhden pelin – nyt uusi seura koputtelee!
- Teemu Hartikaisesta karu arvio – Karri Kivi MTV:llä: ”Erittäin haastava pelaaja”
- Nyt paljastui: NHL-pomo yritti kaupata suomalaisen – ”Oli tehtävä vaikea päätös”
- Urheilucast: AHL-pistetykki siirtyy Liigaan!
- Urheilucast: NHL-varaus palaamassa Liigaan – Jokerit, HIFK ja Kiekko-Espoo kintereillä
- Urheilucast: Tässä on HIFK:n uusi vahvistus – haaviin NHL:ssä pelannut suomalainen!
- Jokerit jäi taakse – tässä Otso Rantakarin uusi seura!
- Toimittaja: Philadelphia teki ratkaisunsa Rasmus Ristolaisen suhteen – treidi tulossa
- Liiga-seuralta raju ilmoitus – kuusi saa lähteä
- Urheilucastilta pommi Liigan supertähdestä – ”Korpeaa, ahdistaa ja v*tuttaa”
- Tuttu nimi tarjolla – Liigan mestarihyökkääjä sai lähtöpassit
- Connor McDavidin vauhti ei riittänyt – NHL:n nopein luistelija on suomalainen
- Jymypaukku! Atte Ohtamaa jatkaa uraansa Liigassa – mutta ei Kärpissä