Mikkelin Jukurit ja maalivahti Juha Toivonen ovat solmineet kuluvan kauden kattavan sopimuksen.

Pahvissa on kuukauden mittainen koeaika. Jukurit kertoo Toivosen sopimuksesta verkkosivuillaan.

– Juha tulee erittäin motivoituneena Mikkeliin, paljon peli- ja treeninälkää repussaan. Kysymyksessä on laatuveskari, Jukureiden urheilujohtaja Tommi Kerttula toteaa tiedotteessa.

Toivonen kiekkoili kaksi edellistä kautta KalPassa. Myös HPK:ta Liigassa edustaneella Toivosella on takanaan rikkoinen kausi. Vammojen kanssa taistellut maalivahti leikattiin keväällä ja nyt kaiken pitäisi olla kunnossa.

– Olemme olleet häneen yhteydessä syksyn mittaan ja tiedostaneet tilanteen. Tärkeintä on saada miehelle nyt koko ajan koventuvaa treeniä, jotta nähdään miten kroppa kestää rasitusta. Ollaan kärsivällisiä ja toiveikkaita, pelitauko on ollut kuitenkin pitkä, Kerttula kertoo.