TUTO tahtoo tosissaan Liigaan – ”Niin nopeasti kuin mahdollista”
Kuva: Ilari Isotalo
Mestiksen kärkipaikoilla läpi alkukauden roikkunut TUTO Hockey janoaa kuumeisesti paikkaa Liigasta.
Seuran hallituksen puheenjohtaja Tuomas Haanpää kertoi seuran tavoitteiden olevan korkealla.
– Se on meidän päätavoite. Ja sinne pyritään niin nopeasti kuin mahdollista, seurapomo tiivisti SuomiKiekko-sivustolle.
Mahdollinen nousu vaatisi kuitenkin vielä paljon. Hallia pitäisi isontaa reilusti sekä pelaajabudjetit menisivät kokonaan uusiksi.
– Me tarvitaan paljon paluumuuttajia sekä päteviä nuoria omista junioreista. Mutta uskon, että tälläkin hetkellä työttömänä on paljon SM-liigatason pelaajia. Tarjontaa siis varmasti riittää.
Liigan sulkeminen ”hirvittävä vaihtoehto”
Puheet Sportille jo jaetusta paikasta Liigaan sekä koko sarjan sulkemisesta tämän kauden jälkeen saa Haanpään kriittiseksi. TUTO-pomo ihmettelikin jo pidempään pyörineitä huhuja. – Nämä ovat tietysti vain puheita. Mutta se on aika hirvittävä vaihtoehto. Siinä vaiheessa, kun portti Liigaan suljetaan, alkaa myös Mestiksen elinolosuhteet olla hyvin vähissä. Jokereiden lähtö KHL:ään avaa harvinaisesti yhdelle Mestis-seuralle paikan pääsarjatasolle. Onko TUTO valmis tähän tonttiin? – Me ei kiirehditä, vaan mennään silloin kun olemme valmiita. Ja olemme valmiita silloin, kun kykenemme voittamaan Mestiksen mestaruuden. Onko realismia, että tämä valmius löytyy jo alkaneen kauden jälkeen? – Varmasti on. Hallille tulee todennäköisesti remontteja, mutta onneksi tällä paikkakunnalla on myös muita halleja, joissa pelataan jo tälläkin hetkellä Liigaa, Haanpää vihjaa. – Uskon, että ollaan aikataulussa. Jos mestaruutta juhlitaan tällä kaudella täällä, tarkoittaa se sitä, että olemme myös valmiita Liigaan. Ilari Isotalo, Turku Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt ratkesi – NHL-supertähti valitsi Dallasin!
- Nyt pamahti iso NHL-diili – puolustajalle 54 miljoonaa dollaria
- Huippumaalivahti ja NHL-seura oudossa tilanteessa – iso kuilu raha-asioissa
- Petteri Rimpiseltä itsevarma arvio ensi kaudesta IL:lle – ”Ehdottomasti”
- Tampere Cup 2026: Ottelut, tulokset, liput
- Pitsiturnaus 2026 - Rauma: Ottelut, tulokset, tv, liput
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Jukka Jalonen muistelee käännekohtaansa Leijonissa – ”Hommat olisi varmaan loppuneet siihen”
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- Lukon ruotsalaisveljekset löysivät uuden seuran – ura jatkuu yllättävässä osoitteessa
- SK: NHL-supertähti haluaa pelata tässä Liiga-joukkueessa – yhdellä ehdolla
- Nappaako Jarmo Kekäläinen jättivonkaleen NHL-markkinoilta? ”95-prosenttisen varmaa”
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Florida Panthers: luottomies pidätetty – seura reagoi välittömästi
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Suomi mukaan uuteen 3vs3-turnaukseen – tässä joukkue!
- Urheilucast: Jonne Tammelasta uusi käänne – toinen Liiga-seura houkuttelee tuntuvalla tarjouksella
- SHL-seura kasaa hurjaa tähtisikermää – 3500 ottelun edestä NHL-kokemusta
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”