Minnesota Wildin Josh Harding on ollut tällä kaudella erittäin hyvässä vireessä.

Se sai jatkoa ottelussa Anaheim Ducksia vastaan.

Osansa sai 16. peräkkäisen pisteettömän pelinsä putkeen pelannut Teemu Selänne, jonka huippupaikassa Harding venyi hienoon koppiin.

Melkoisen torjunnan Wildin maalivahti otti kuitenkin Ducksin supertähden Corey Perryn paikassa.

Ylivoimalla Ducksin kapteeni Ryan Getzlaf pelasi kiekon Perrylle, joka syötti nopeasti neliön keskelle Dustin Pennerille, jonka kuti kimposi ylärimasta takaisin Perrylle.

Perryn yrityksen Harding ryösti lopulta melkoisella tavalla.

Katso tilanteesta video täältä.

Hardingin onneksi Perry ei saanut aivan täydellistä osumaa pomppineeseen kiekkoon, mutta silti torjunta oli näyttävä melkoisen epätoivoisesta asennosta suoritettuna.

Ducks voitti pelin lopulta 2-1, kun Perry onnistui viimeistelemään myöhemmin voittomaalin Hardingin selän taakse.

Tällä kaudella 29-vuotias kanadalaisvahti on torjunut kiekkoja 93,8% varmuudella.