Ruotsalaispakki palannut innoissaan HIFK:hon: ”Tyyli sopii paremmin itselleni”
Kuva: Ilari Isotalo
HIFK:sta toissakaudelta tuttu Daniel Fernholm on palannut innoissaan tuttuun seuraan.
Alkukaudesta Rapperswilissä Sveitsissä kiekkoillut ruotsalaispakki kertoi paluun Helsinkiin olleen helppo ratkaisu.
– On ollut hienoa palata takaisin tuttuun paikkaan. Oma pelini hakee vielä parastaan, jotta saisin 100 prosenttisen panoksen jäälle, mutta hiljalleen homma tuntuu paremmalta ja paremmalta, Fernholm virnisti SuomiKiekko-sivustolle voitokkaan TPS-pelin jälkeen.
– Halusin ennen kaikkea tulla takaisin. Juttelimme jo viime kaudella täällä pelaamisesta, mutta silloin päädyin Ruotsiin. Nyt kun tämä tarjous tuli, oli siihen helppo tarttua.
Suomalainen kiekko maistuu
Vaikean alun jälkeen Fernholm on päässyt yhä paremmin ja paremmin mukaan helsinkiläisten pelityyliin. Lauantaina pakki kirjautti itselleen kaksi syöttöä TPS-voiton yhteydessä. Vaikean alkukauden jälkeen Fernholmin ensimmäinen tavoite on saada omasta koneestaan kaikki irti. – Se oli vaikeaa antaa itsestään täysin sata prosenttia, sillä tiesin, etten pelaa siellä koko kautta. Ja samalla piti miettiä hieman, missä pelaa loppukaudesta, pakki muistelee 15 ottelun rupeamaa Alppien kupeessa. Viime kaudesta HV71:ssä kiekkoillut Ruotsin maajoukkuepakki kertoi odottavansa omalta osaltaan paljon punanutussa. Liigan pelityyli maistuu paremmin kuin Sveitsissä tai Ruotsissa. – Olen tyyliltäni puolustava puolustaja, joten tämä tyyli sopii ehkä paremmin itselleni. Täällä ei ole niin paljon tilaa, joten pystyn käyttämään kokoani paremmin hyödyksi. – Nyt pitää vain saada kiinni paremmin ja paremmin joukkuepelin pienistä yksityiskohdista ja erikoistilannepelaamisen kuvoista. Eiköhän sillä hyvä tule, Fernholm tiivisti. Ilari Isotalo, Turku Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilveksessä iso muutos – johtohahmo lähtee
- Kavala offer sheet -tarjous julki NHL:ssä – ”Likainen temppu”
- Patrik Laineen ympärillä paljastui uusi NHL-käänne
- Nyt se varmistui – tässä on Edmontonin uusi ykkösvahti NHL:ssä!
- Jättitaakka pois – Edmonton rysäytti ison kaupan NHL:ssä!
- Nyt jysähti – Leijonien MM-kultasankari siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Jymykäänne: Carolinalle karmea isku – NHL-tähti loikkasi vihollisen leiriin
- Kasperi Kapasen NHL-osoite on nyt selvillä – palkka tuplaantui!
- Tässä NHL:n vapaiden markkinoiden merkittävimmät sopimukset
- NHL:n tähtivahti vaihtaa seuraa – Sergei Bobrovski allekirjoitti jättidiilin
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Leijonien tehopuolustajalle tyly uutinen – lähtopassit SHL:ssä: ”Emme näe käyttöä”
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu