Columbuksen scoutti KalPan nuoresta laiturista: ”Ihan parhaasta päästä Euroopassa”
Vielä viime keväänä Kärppien riveissä puolustanut ja kesällä Columbus Blue Jacketsin scoutiksi ryhtynyt Josef Boumedienne vierailee lauantaina tutussa osoitteessa Oulussa Raksilan jäähallin puolella, missä edessä on kotijoukkueen ja KalPan kohtaaminen.
Siellä erityisesti yksi pelaaja nousee Boumediennen työtehtävän osalta esille; KalPan Kasperi Kapanen, joka on varattavissa ensi kesän NHL:n draftissa.
– Ilman muuta on. Kasperi on ihan parhaasta päästä Euroopassa ikäluokassaan. Mielenkiinnolla seurataan, Boumedienne tuumasi SuomiKiekko-sivustolle.
Entisen seuransa Kärppien otteita Boumedienne on seurannut myös tarkkaan. Oululaisjoukkueen riveissä 35-vuotias ex-pakki juhli mestaruutta kahteen kertaan, keväällä 2005 ja 2007.
Niistä ajoista hyviä muistoja riittää.
– Ehdottomasti ihan urani parhaita vuosia tuli täältä mukaan. Se juuri vielä, että millainen työympäristö täällä on ja millainen se oli, kun tulin tänne 2004-2005. Vielä 2007 myös, kun oltiin melkeinpä ihan ylivoimaisia. Olenko pelannut melkeinpä 20 eri seurassa urani aikana ja tämä on ihan ehdoton ykkönen täällä Euroopassa. Ainutlaatuisia kokemuksia kyllä jäänyt, Boumedienne muistelee.
Kärppien otteet ovat vaikuttaneet varsin vahvoilta.
– Joukkuepeli on kyllä hyvällä mallilla. Eniten mikä on pistänyt silmään, on puolustuspeli. Se on antanut maalivahdeille mahdollisuuden olla liigan parhaita. Valmennustiimi on onnistunut siinä erittäin hyvin. Samalla se vahva puolustuspeli tuo kiekollista puolta ja hyökkäyspeliä myös.
– Pitkä kausi on kuitenkin vielä edessä. Ei missään nimessä kannata tyytyä siihen, että homma olisi jotenkin paketissa. Tuossa on vielä monta rankkaa kuukautta edessä ennen kuin ne oikeat pelit alkavat, Boumedienne muistuttaa.
Millaista arki on ollut Columbus Blue Jacketsin scouttina? Miten asiat sillä saralla ovat lähteneet liikkeelle? Onko Boumediennellä ollut vielä haluja palata takaisin kaukalon puolelle hokkarit jalassa? Muun muassa näistä lisää myöhemmin SuomiKiekko-sivustolla.
Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Marski Cup 2026: Live Stream, ottelut, tulokset, liput
- Tässä on Jokerien kapteeni Liigan paluukaudella: ”Kunnia-asia”
- Lähde: Dallasista sivuun joutunut suomalaishyökkääjä yhdistettiin uuteen seuraan – sopimus lähellä
- Kasimir Kaskisuo: uusi joukkue selvillä
- Eemil Vinni siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Jokereihin huhuttu SHL-tähti teki ratkaisunsa – latasi rajun kommentin Liigasta
- Valeri Nitšuškin tyrmää sitkeän väitteen Nathan MacKinnionista – ”Se on myytti”
- Pohjois-Amerikasta tipahti herkullinen spekulaatio Patrik Laineesta
- Carolinan mestaripakki yhä vailla sopimusta – treidi tulossa? ”Kannattaa pitää silmällä”
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Näin Jokereiden Liiga-joukkue rakennettiin – kaksi ominaisuutta korostui pelaajahankinnoissa
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite