Eipä lähtenyt sitten Bluesin Lars Voldenin urakka kovin valoisella tavalla liikkeelle Bluesin maalilla perjantain ottelussa JYPiä vastaan.

Jo ottelun alkuhetkillä JYP siirtyi jo 3-0-johtoon. Ensin onnistujana oli oudon pompun myötä Jyrki Välivaara, sen jälkeen vuorossa oli Mikko Salmio.

Lopulta viimeisenä naulana surkeasti alkaneeseen iltaan pamautti Markus Poukkula, minkä jälkeen Volden luovutti torjuntavastuun tuoreelle hankinnalle Jani Niemiselle.

Voldenin saldo kahdesta tämän kauden pelaamastaan pelistä on täten surullinen, sillä SaiPaa vastaan Lappeenrannassa taakse meni kahdeksan maalia.