Ilves nappasi hyökkääjän Elitserienistä
Ilves on tehnyt pelaajasopimukset hyökkääjä Sami Sandellin ja puolustaja Greg Coburnin kanssa.
Seuratiedotteen mukaan viikonvaihteessa allekirjoitetuista sopimuksista Sandellin on mallia 1+1 ja Coburnin ensi kauden kattava.
Sandell, 26, on Ilveksen kasvatti, joka viime kaudet on pelannut Ruotsissa. Kaksi edellistä kautta Sandell on edustanut Elitserienissä Luulajaa, jossa hänen molemmat kautensa jäivät vajaaksi loukkaantumisen vuoksi.
Kaudella 2011-12 Sandell oli Luulajassa joukkueensa kolmanneksi paras maalintekijä. Viime kauden Sandell pelasi pääasiassa puolustavassa roolissa. SM-liigaa Sandell on pelannut Ilveksen lisäksi myös Bluesissa.
Kanadalainen Coburn, 24, tulee Pohjois-Amerikan yliopistosarjasta NCAA:sta Union Collegen joukkueesta. Hän teki viime kaudella 40 ottelussa tehot 8+20=28 ja oli joukkueensa tehokkain puolustaja.
Coburnin plus/miinussaldonsa on neljän yliopistokauden ajalta +41. Coburn on hyvin liikkuva ja sijoittuva 183-senttinen kahden suunnan puolustaja, jolla on hyvä laukaus.
Jiri Veistolan, Henrik Forsbergin ja Jordan Georgen try-outit toukokuun jääleireillä eivät ainakaan toistaiseksi johtaneet jatkosopimuksiin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sikailu kostautui – Mikko Rantaselle mittavat sakot
- Kanadan MM-joukkueelle huonoja uutisia
- Lehti: Maalitykki Reid Gardiner vaihtaa seuraa
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Ilves-tähti katosi yllättäen kesken pudotuspelien – AL: nyt selvisi totuus
- Mestis-seura räväytti – Kärppien monivuotinen hyökkääjä palaa Suomeen!
- TPS hankki kovan paluumuuttajan – haaviin tuore pistepörssivoittaja!
- Eetu Koivistoinen palaa Liigaan – kahden vuoden sopimus!