USA:n päävalmentaja Venäjä-voitosta: ”Iso voitto – vastassa oli erittäin vahva vastustaja”
USA eteni ensimmäisenä joukkueena välieriin, kun se päihitti Venäjän puolivälieräottelussa lukemin 8-3.
Jenkkien päävalmentaja Joe Sacco oli syystäkin erittäin tyytyväinen joukkojensa suoritukseen.
– Pelasimme kokonaisuudessaan erittäin vahvasti. Käytimme vahvasti paikkamme hyväksemme. Puolustimme vahvasti lähes koko ajan joukkuetta vastaan, jolla on paljon tulivoimaa. Se oli tietysti iso voitto joukkueellemme, kun vastassa oli erittäin vahva vastustaja, Sacco tuumasi pelin jälkeen.
– He olivat vahvoja alussa ja saivat heti pari paikkaa. Maalivahtimme pelasi kuitenkin mainiosti ja sen jälkeen käänsimme mainiosti pelin kulun. Sen jälkeen pääsimme johtoon, mikä on tuollaista joukkuetta vastaan erittäin tärkeää, Sacco jatkoi.
Jenkit matkaavatkin hyvillä mielillä kohti Tukholmassa pelattavia välierissä.
– Tulokseen pitää olla tyytyväinen. Olemme tietenkin innoissamme, kun lähdemme jatkamaan tästä ja voimme taistella mitaleista. Sen takia ylipäätänsä tulimmekin tänne, Sacco totesi.
USA saa välierissä vastaansa Sveitsin tai Tshekin.
Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harvinainen siirto: Ruotsista hyökkääjä KHL-kaukaloihin
- IL: Näin Mikael Granlund reagoi joukkuekaverinsa saamaan jättitarjoukseen
- Megatarjous räjäytti NHL-markkinat – Leo Carlssonin vanha kommentti nostettiin esiin
- KHL:ssä huipputehot takonut hyökkääjä siirtyy NHL-mestarisuosikin riveihin
- Fanien unelma käymässä toteen: Jarmo Kekäläinen kiinnittämässä Stanley Cup -sankarin
- Nyt jysähti! NHL:n ruotsalaistähdestä jättimäinen tarjous
- Voi ei! Connor Bedard loukkaantui – katso video
- NHL:n suomalaisseurasta iso sopimusuutinen – kapteenille diili
- SaiPan Teemu Kivihalme siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Ruotsalaishyökkääjä vaihtaa SHL:n SM-liigaan
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu
- Fanien unelma käymässä toteen: Jarmo Kekäläinen kiinnittämässä Stanley Cup -sankarin