Peter Forsberg ikimuistoisesta Suomen kohtaamisesta: ”Muistan sen yhä kristallinkirkkaasti”
Leijonien ja Ruotsin välillä on nähty kiekkohistoriassa monta upeaa ja ikimuistoista kohtaamista.
Jääkiekkoliitto IIHF:n Hall of Fameen tuoreeltaan valittu Peter Forsberg muisteli yhtä omaa kokemustaan.
– Yksi parhaista muistoistani liittyy Torinon olympialaisten finaaliin. Muistan sen yhä kristallinkirkkaasti, kiekkolegenda pohti.
Kyseessä oli kolmannen erän alussa syntynyt voittomaali. Saku Koivu hajotti aloituksessa mailan, minkä ruotsin tähdet hyödynsivät kovalla kädellä.
– Kyyristyimme aloitukseen, jonka jälkeen Mats (Sundin) huusi yhtäkkiä että mene. Tiesin, että hän tarkoitti ”mene eteenpäin”.
Forsberg jätti kiekon Sundinille, joka puolestaan jätti Nicklas Lidströmille. Ja loppu on historiaa.
– Kuulin äänestä, että jotain tapahtui. Otin kiekon ja ylitin siniviivan ja jätin kiekon Matsille. Yritin ajaa siitä maalille, mutta onneksi en ehtinyt. Lidströmhän olisi tappanut minut sillä laukauksella, Forsberg naureskeli.
Tuo 3-2-maali jäi loputa Torinon huikean finaalin ratkaisuksi.
Ilari Isotalo
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Supertähden kortista maksettiin posketon summa – vain Wayne Gretzky edellä
- Ässät vahvistuu – haaviin tuttu hyökkääjä: ”Kokenut ja luotettava sentteri”
- Dylan Larkin sai pakit kahdelta NHL-jätiltä – enää yksi seura kintereillä!
- Suomalaispakille hurjaa hehkutusta Ruotsissa: ”Yksi sarjan parhaista hankinnoista”
- ESS: Nashville Predatorsilta huonoja uutisia Liiga-seuralle
- Teemu Selänne muuttuneesta imagostaan: ”Kaikkia ei voi miellyttää”
- Floridalle kammottavia uutisia: tähtihyökkääjä leikkaukseen
- Jokereiden hurja vire sai jatkoa! Nyt SaiPa sai selkäsaunan
- NHL-toimittajalta karu paljastus ruotsalaistähden markkina-arvosta
- Teemu Selänne innostui suomalaisille tuntemattomasta urheilulajista – oman seuran omistaminenkin kiinnostaa
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- IS: Kari Jalonen tyrmistyi Liigan käytännöistä: ”Ei missään muualla ole tällaista”
- Nämä Liiga-ottelut näkyvät ilmaiseksi superkaudella – tältä näyttää MTV:n kiekkotiimi!
- Jokereihin huhuttu SHL-tähti teki ratkaisunsa – latasi rajun kommentin Liigasta
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Tässä Kärppien uusittu kapteenisto – tähtihyökkääjälle C rintaan!
- Pohjois-Amerikasta tipahti herkullinen spekulaatio Patrik Laineesta