HIFK:n ja JYPin sopimusfarssissa outoja piirteitä – ”Se on hyvin omituista”
Kuva: Juha Tamminen
HIFK:n ja JYPin sopimusfarssi, joka koskee Jonne Virtasta, saa yhä oudompia piirteitä. Siinä missä JYP vaikenee, HIFK tiedottaa.
Taustaa: Kaksi seuraa eli HIFK ja JYP julkistivat torstaina tunnin sisällä saman pelaajan Jonne Virtasen sopimuksen. JYP ehti ensin vähän ennen kello 18:aa kertoa sopineensa Virtasen kanssa kaksivuotisesta jatkopahvista ja noin tunti tästä HIFK uutisoi myös kiinnittäneensä Virtasen.
HIFK on julkaissut sopimusfarssista jo toisen tiedotteen.
Lue HIFK:n tiedote kokonaisuudesssaan:
IFK julkisti torstai-iltana tehneensä sopimuksen Jonne Virtasen kanssa. Hämmennystä aiheutti se, että Virtasen viime kauden seura JYP julkisti samana päivänä tehneensä jatkosopimuksen hänen kanssaan. IFK:n urheilujohtaja Tom Nybondas, mistä tässä asiassa on kysymys?
– JYPin ilmoitus oli todella ihmeellinen. Meillä on kaksivuotinen sopimus Virtasen kanssa, joka astui voimaan 1.5.2013. Tuota sopimusta ei ole purettu, joten keskiviikosta lähtien Virtanen on ollut työsuhteessa Oy HIFK-Hockey Ab:n kanssa.
Onko Virtasen siirtymisessä IFK:hon ollut epävarmuutta?
– Hän on perhesyistä empinyt muuttoa Helsinkiin. Kävin viime sunnuntaina 28.4. päävalmentaja Raimo Summasen kanssa Jyväskylässä tapaamassa Jonnea. Keskustelimme pitkään ja sovimme käytännön asiat koskien muuttoa Helsinkiin. Tiistaina 30.4. Virtanen soitti minulle ja vahvisti tulevansa IFK:hon. Sen jälkeen hän sopi puhelimitse tapaavansa IFK:n lääkärin Petri Heleniuksen Helsingissä.
Mitä sitten tapahtui?
– Keskiviikkona 1.5. IFK:n ja Virtasen välinen työsuhde alkoi. Keskiviikkoiltana Jonnen agentti kuitenkin ilmoitti tekstiviestillä, että Virtasen perhe ei voi muuttaa Helsinkiin. Hän kertoi soittavansa asiasta seuraavana päivänä.
IFK:lla siis on voimassaoleva ja pätevä sopimus Virtasen kanssa. Miten on siis mahdollista, että JYP ilmoitti tehneensä torstaina sopimuksen Virtasen kanssa?
– Se on hyvin omituista. Jonne Virtanen, hänen agenttinsa tai JYP Jyväskylä Oy:n edustajat eivät ole missään vaiheessa kiistäneet IFK:n ja Virtasen välisen pelaajasopimuksen olemassaoloa.
Mitä on seuraavaksi edessä?
– Odotamme tällä hetkellä SM-liigan selvitystä asiasta. Tähän pitää suhtautua erittäin vakavasti, sillä tällainen toiminta voi romuttaa koko liigan sopimuskäytännön.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt pamahti iso NHL-diili – puolustajalle 54 miljoonaa dollaria
- Huippumaalivahti ja NHL-seura oudossa tilanteessa – iso kuilu raha-asioissa
- Petteri Rimpiseltä itsevarma arvio ensi kaudesta IL:lle – ”Ehdottomasti”
- Tampere Cup 2026: Ottelut, tulokset, liput
- Pitsiturnaus 2026 - Rauma: Ottelut, tulokset, tv, liput
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Jukka Jalonen muistelee käännekohtaansa Leijonissa – ”Hommat olisi varmaan loppuneet siihen”
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- Lukon ruotsalaisveljekset löysivät uuden seuran – ura jatkuu yllättävässä osoitteessa
- Mikko Rantasen siirto Carolinaan sekoitti koko joukkueen – kapteenilta paljastus kulisseista
- SK: NHL-supertähti haluaa pelata tässä Liiga-joukkueessa – yhdellä ehdolla
- Nappaako Jarmo Kekäläinen jättivonkaleen NHL-markkinoilta? ”95-prosenttisen varmaa”
- Florida Panthers: luottomies pidätetty – seura reagoi välittömästi
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Suomi mukaan uuteen 3vs3-turnaukseen – tässä joukkue!
- Urheilucast: Jonne Tammelasta uusi käänne – toinen Liiga-seura houkuttelee tuntuvalla tarjouksella
- Mikko Rantasen Dallasissa muhii jättikauppa – NHL:n kesän suurin siirtopommi?
- SHL-seura kasaa hurjaa tähtisikermää – 3500 ottelun edestä NHL-kokemusta