Ruotsin päävalmentaja Leijonat-ottelusta: ”Olimme parempia koko pelin ajan”
Ruotsin osalta Tshekin EHT-turnaus meni nappiin, kun joukkue voitti kaikki kolme pelaamaansa ottelua.
Tuorein päihitys tuli sunnuntaina, kun Suomi jäi jalkoihin. Lukemiltaan tasainen, mutta selkeästi länsinaapurin hallinnassa edenneen ottelun Ruotsi vei nimiinsä lukemin 2-1.
Ruotsin päävalmentaja Pär Mårts olikin äärimmäisen tyytyväinen sunnuntain kamppailun jälkeen.
– Mielestäni olimme parempia koko pelin ajan. Voitimme kaksinkamppailuja koko ajan ja muutenkin puolustimme erittäin vahvasti. Suomi ei saanut paljoakaan hyviä paikkoja, Mårts tuumaili SuomiKiekko-sivustolle ottelun jälkeen jatkaen:
– Hyökkääminenkin oli hyvää, mutta totta kai noista paikoista olisi pitänyt tehdä enemmän maaleja. Mutta kokonaisuudessaan olen tyytyväinen siihen suoritukseen, minkä pelaajamme toivat jäälle tänään.
Turnausvoitto maistuikin hyvältä päävalmentajalle.
– Ensimmäistä kertaa voitimme kaikki kolme EHT-peliä koko turnauksessa. Se on kuitenkin aina vaikeaa, mutta pelasimme mielestäni hyvin jokaisessa pelissä. Sitä kautta mielestäni ansaitsimme tämän turnauksen voiton.
Ilari Savonen, Brno
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Patrik Laineen ympärillä paljastui uusi NHL-käänne
- Nyt se varmistui – tässä on Edmontonin uusi ykkösvahti NHL:ssä!
- Jättitaakka pois – Edmonton rysäytti ison kaupan NHL:ssä!
- Nyt jysähti – Leijonien MM-kultasankari siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Jymykäänne: Carolinalle karmea isku – NHL-tähti loikkasi vihollisen leiriin
- Kasperi Kapasen NHL-osoite on nyt selvillä – palkka tuplaantui!
- Tässä NHL:n vapaiden markkinoiden merkittävimmät sopimukset
- NHL:n tähtivahti vaihtaa seuraa – Sergei Bobrovski allekirjoitti jättidiilin
- Matias Maccelli: uusi NHL-seura löytyi nopeasti
- Joonas Korpisalo kaupattiin NHL:ssä – vaihdossa toinen suomalainen
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Leijonien tehopuolustajalle tyly uutinen – lähtopassit SHL:ssä: ”Emme näe käyttöä”
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu