Ässien Ville Uusitalo: ”Jos sanat eivät tehoa, niin blokkaan vaikka yhden Tapparan laukauksen hampaillani”
Kuva: Juha Tamminen
Koko urheilevan Suomen katseet kohdistuvat tänään Poriin ja Isomäen jäähalliin.
Ässien ja Tapparan finaalisarja on edennyt pisteeseen, jossa Ässille on auennut ensimmäinen mahdollisuus katkaista sarja – ja nostaa illan päätteeksi Kanada-malja johti Isomäen hallin natisevia ja paljon nähneitä kattorakenteita.
Ensimmäisenä Kanada-maljaan pääsisi käsiksi porilaisten kapteeni Ville Uusitalo.
– Ei voi vielä tuollaista ajatella, ei vain voi. Pakko mennä sillä ajatuksella eteenpäin, että kyseessä on vain yksi peli. Okei, iso peli, mutta silti vain yksi peli. Ajatusten on pysyttävä mahdollisimman selkeinä, painottaa Uusitalo Unibetille.
Kapteeni paljasti Unibetille, miten kokeneen puolustajan omat ajatukset pysyvät raikkaina läpi ottelupäivän. Päivän tarinan rakentaminen alkoi keskiviikkona aamujäiltä.
– Kello 11 mennään jäälle puoleksi tunniksi. Siinä vaiheessa kroppa ja mieli tietävät jo, mitä kohti ollaan menossa. Treenin jälkeen koko joukkue syö yhdessä hallilla ja sen jälkeen minä suuntaan kotiin päiväunille.
– Päikkärien jälkeen alan olla jo aika lailla omissa maailmoissani. Ennen viittä olen jo hallilla ja siitä se sitten alkaa. Tuntuu hienolta elää tätä aikaa urheilijana, Uusitalo myöntää.
Oletko pystynyt irtautumaan finaalisarjasta edes välipäivinä?
– Heh, aika vaikeaa on kieltämättä ollut. Ei tässä ole pystynyt edes ruokakauppaan menemään. Vaimo saa vastailla puhelimeen ja valita, että kenelle vastaille ja kenelle en, Uusitalo heittää. Ässien mestaruus ei ole suinkaan varma asia, mutta yhden asian tietävät kaikki: Porin Isomäen halli kätkee illalla sisälleen tunnelman, jota ei voi sanoin kuvailla. – Tampereella ottelun kuuluttajan piti houkutella ja anella kotiyleisöä tekemään aaltoja tai taputtamaan. Mitäs luulet, onko Porissa illalla samanlainen tilanne? Ei tarvitse aaltoja ja huuto erikseen pyydellä, sillä meillä on valtakunnan parhaat kannattajat.Millä sanoilla johdatat joukkosi tänään jäälle?
– Oma esimerkki on riittänyt tähän asti ja se riittää jatkossakin. Jos sanat eivät tehoa, niin blokkaan sitten vaikka yhden Tapparan laukauksen hampaillani. Mitä ikinä voittaminen vaatii, me teemme sen.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tätäkö Patrik Laineen arvo nyt on? Karu tieto paljastui
- Tuoko Chicago seuralegendansa takaisin? NHL-seura suunnittelee huimaa kunnianosoitusta
- Urheilucast: Teemu Turusen eteen lyötiin ”täysin hävytön” tarjous – nämä Liiga-seurat kintereillä!
- Lähde: Kohta alkaa tapahtua – NHL-tähtihyökkääjä lähellä siirtoa!
- IS: Jesse Puljujärvi haaveilee paluusta NHL-kaukaloihin – ”Tilanteeni ei ole koskaan ollut näin hyvä”
- Aika Ruotsissa jäi lyhyeksi – nyt puhuu Teemu Turunen: ”Ainut oikea ratkaisu”
- Missä John Tortorella valmentaa ensi kaudella? Pettyi Vegasin ratkaisuun
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- NHL-legendan hankkiminen jäi piippuun – onko tässä Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Eeli Tolvasen tilanteesta uusi tieto – tämä NHL-seura kiinnostunut suomalaishyökkääjästä!
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- TPS:n yllätyshankinnasta tuli menestys – iso uutinen julki
- Se oli siinä – SaiPan NHL-konkari päätti uransa
- Uusi osoite löytyi – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti