Ex-leijonaluotsi Doug Sheddenin Zug lähettää kiitoksensa NHL-tähdille: ”He ovat osa joukkuetta”
Sveitsin NLA-liigan välieriin viidentenä vuonna peräkkäin selviytynyt EV Zug saa olla paljosta kiitollinen NHL:n työsulun aikana joukkueessa pelanneille huippumiehille.
Doug Sheddenin ja Waltteri Immosen valmentamassa Zugissa pelasi NHL:n työsulun aikana kolme kovan tason pelimiestä, kun seuran paidassa viilettivät Henrik Zetterberg, Damien Brunner sekä Raphael Diaz.
Heidän pelillinen panoksessa oli kova, mutta poislähtökin paransi Zugin peliä.
– Heidän lähtönsä jälkeen joukkue on kasvanut yhteen entisestään. Nyt kaikki on mahdollista, Zugin kapteeni Fabian Schnyder kertoo Blickille.
Vaikka NHL-kolmikko on palannut takaisin omien haasteidensa pariin, muistaa Zug-kippari kiittää heidän panostaan.
– He ovat edelleen osa tätä joukkuetta. Brunner ja Diaz tiesivät meidän edenneen välieriin ja onnittelivat siitä, Schnyder sanoo.
Zug kellisti puolivälierissä tiukkojen vaiheiden jälkeen Ilkka Heikkisen Luganon voitoin 4-3. Viime kaudella ex-Leijonaluotsi Sheddenin ja Immosen luotsaamaan Zugin tie pysähtyi välieriin.
Tänä vuonna finaalipaikan tiellä on Antti Törmäsen Bern. Välierät alkavat tiistaina, finaaliin etenee neljällä voitolla.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ässät takoi huipputuloksen – jättivoitot!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio