Blues-tykki kahden maalin illastaan: ”Pystyn vielä parempaan”
Kuva: Ilari Isotalo
Keskiviikkona kahdeksan ottelun jatkosta Bluesin kanssa sopinut ruotsalaishyökkääjä Mika Hannula juhlisti jatkoaan villeissä merkeissä.
Laiturin värkkäämät kaksi maalia olivat isossa roolissa, kun Blues nappasi vuoden ensimmäisestä pelistään tärkeän voiton HIFK:n kaatuessa 5-2.
Illan suurin sankari toppuutteli kuitenkin SuomiKiekko-sivuston haastattelussa. Rahkeita parempaan kuulemma löytyy vielä.
– Pystyn vielä parempaan. Olen vasta pari viikkoa päässyt pelaamaan kunnolla, joten parannan vielä. Se on varma, Hannula pohti.
Tuttuun paikkaan oli kiva pelata
Jo viime kaudelle Espoossa hurmannut ruotsalainen teki pelaamatta jälkeen alkusyksyn jälkeen helpon päätöksen. Ruotsi sai jäädä taakse, kun suunta kääntyi kohti tuttua ympäristöä. Bluesissa jo kuusi peliä pelaamaan ehtinyt Hannulan ruuti oli vielä ensimmäisissä peleissään märkää. Kärsivällisyys ei ollut kuitenkaan koetuksella. – Jo ensimmäiset pelini täällä ovat tuntuivat kohtuullisilta, vaikkei pisteitä olekaan tullut. Siinä mielessä tuttuun ympäristöön oli helppo palata. – Välillä pisteitä ei vain tule. Silloin pitää yrittää vain rentoutua ja keskittyä itse tekemiseen. Pieniä asioita jäälläkin, niin pisteet tulevat kyllä myös, maaliahne laituri lisäsi.Tarjoilu pelaa Espoossa
Hannula tuntuu löytäneen heti hyvän yhteisävelen ketjukaveri Teemu Ramstedtin kanssa. Ruotsalaisen toinen maali keskiviikkona oli malliesimerkki loistavasta yhteistyöstä. – Se oli upea syttö ”Ramulta”. Hän on pelaaja, joka pystyy jakamaan tuollaisia passeja. Ensimmäisen kuuden pelin pestin jälkeen jatkosta olikin helppo sopia. – Viihdyn täällä hyvin. Pelasin jo viime kaudella hyvin täällä. Meillä oli hieman hiomista sopimuksen kanssa, mutta haluaisin jatkaa täällä, Hannula kertasi. Ilari Isotalo (@IlariIsotalo), EspooLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Eeli Tolvasen tilanteesta uusi tieto – tämä NHL-seura kiinnostunut suomalaishyökkääjästä!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Sopimusvääntö ohi – Columbus teki ison kiinnityksen NHL:ssä!
- Liigassa kovat tehot mättänyt puolustaja löysi uuden seuran
- Kokenut NHL-kovanyrkki Ryan Reaves puhui uransa jatkosta – huima rajapyykki tähtäimessä
- Yllättävä kuvio – Lukon ulkomaalaisvahvistus lähellä uutta seuraa
- Viime hetken ratkaisu – Leijonien jyräämän NHL-vahdin miljoonavääntö päättyi
- Uusi osoite löytyi – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Kesän jättisiirto – Patrick Kane teki ratkaisunsa
- Se oli siinä – SaiPan NHL-konkari päätti uransa
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- SK: NHL-supertähti haluaa pelata tässä Liiga-joukkueessa – yhdellä ehdolla
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Florida Panthers: luottomies pidätetty – seura reagoi välittömästi
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Urheilucast: Jonne Tammelasta uusi käänne – toinen Liiga-seura houkuttelee tuntuvalla tarjouksella
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- SHL-seura kasaa hurjaa tähtisikermää – 3500 ottelun edestä NHL-kokemusta
- TPS:n yllätyshankinnasta tuli menestys – iso uutinen julki
- Se oli siinä – SaiPan NHL-konkari päätti uransa