HIFK palasi maajoukkuetauolta vauhdilla, kun joukkue nappasi tärkeän 3-2-voiton TPS:n kustannuksella.

Pelin jälkeen lehdistötilaisuudessa kuultiinkin helpottuneen oloista HIFK-käskijää.

– Ilme oli älyttömän hyvä. Sitä lähdettiin hakemaan ja siinä onnistuttiin. Olemme jo pidemmän aikaa pelanneet kotona hyvin ja tänään pystyttiin vielä parantamaan siitä tasosta, Pasi Sormunen hehkutti.

Muun ryhmän ohelle valmentaja nosti esille kokoonpanoon palanneen Ville Peltosen ja Lennart Petrellin.

– Erittäin vahvat paluut Villeltä ja ”Lennulta”. Molemmat toivat kyllä paljon uskoa ja voimaa lisää tekemiseen.

Voitto tuli kotijoukkueella kaikin puolin makeaan paikkaan. HIFK vankisti sen myötä asemiaan kymmenen parhaan joukossa.

– Koko ryhmä teki kovan suorituksen tänään. Iso kiitos siis joukkueelle.

Ilari Isotalo (@IlariIsotalo), Helsinki