Aikovatko Vitjazin pelaajat kostaa Jere Karalahdelle? – "Miettiköön jatkossakin jäälle tulemista"
Minskin hallissa on jo sähköinen tunnelma, kun kotijoukkue Dinamo kohtaa keskiviikkona viime kaudella sikailleen Vitjaz Tshehovin.
Sen jälkeen on tapahtunut paljon, sillä Vitjaz on siistinyt otteitaan ja vaihtanut peli – ja toimintastrategiaansa. Osittain uusi tilanne on syntynyt valmentajavaihdoksen myötä, sillä nyt Tshehov haluaa myös pelata kiekkoa eikä vain tapella ja vahingoittaa vastustajaa.
Mutta tänään tilanne on toinen, sillä Dinamon suomalaispuolustaja Jere Karalahtea on uhkailtu voimakkain sanoin ennen ottelua. Vitjaz Tshehovin presidentti Mihail Golovkov varoitti venäläismediassa, että Karalahden ei ole syytä edes astua jäälle illan mittelössä. Karalahti teloi elokuun lopussa harjoitusottelussa Vitjazin hyökkääjän Artemy Panarinin sairastuvalle ja nyt hän saattaa maksaa kovan hinnan tekosestaan.
Aikoo Vitjazin pelaajat kostaa Karalahdelle?
– Kosto? Tämä ei ole kovin hyvä sana. Tulimme tänne pelaamaan kovaa, aggressiivista jääkiekkoa. Esimerkiksi Jeremy Jablonski pelaa juuri näin. Hänellä oli mahdollisuuksia tehdä pisteitä viime ottelussa. Mutta tämä ei ole tärkeää – hän pelaa niin kuin valmentaja määrää, Golovkov sanoo Komsomolskaja Pravdalle Minskissä.
Golovkov totesi raivon puuskissaan aiemmin, että Karalahden kannattaisi miettiä jäälle tulemista illan Vitjaz-mittelössä. Onko asia vielä näin?
– Karalahti miettiköön jatkossakin jäälle tulemista. Tulimme pelaamaan jääkiekkoa. Kausi on näyttänyt, että Vitjaz myös näin tekee. Me taistelemme pudotuspelipaikasta ja peli näyttää kaiken. Mutta tämä ikävä episodi, joka tapahtui Artemy Panarinille… Olen edelleen sitä mieltä, että noin ei voi pelata. Varsinkaan kun kukaan ei pyytänyt anteeksi tapahtunutta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- NHL-toimittajalta karu paljastus ruotsalaistähden markkina-arvosta
- Teemu Selänne innostui suomalaisille tuntemattomasta urheilulajista – oman seuran omistaminenkin kiinnostaa
- Tältä suomalaiselta NHL-tähdeltä odotetaan isoa ryhtiliikettä – sivustolta suora arvio: ”Ei riittävän hyvä”
- IS: Kari Jalonen tyrmistyi Liigan käytännöistä: ”Ei missään muualla ole tällaista”
- Siirron Dallasiin hylännyt NHL-supertähti latasi suoraa tekstiä: ”Minulle ei olisi mikään ongelma”
- Nuoret Leijonat tositoimissa kotimaan kaukaloissa – tässä Suomen joukkue ja otteluohjelma
- Iso paljastus: Sergei Bobrovski halusi jäädä Floridaan – tämä asia muutti kaiken
- Suomalainen ex-NHL-pelaaja sai lähteä – sopimus purettu!
- Lähteet: KHL-seura iski NHL-markkinoille – havittelee entistä kärkivarausta sekä Stanley Cup -mestaria
- Ilves rysäytti ison sopimusuutisen: ”Arvostamme hänen lojaalisuuttaan”
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Nämä Liiga-ottelut näkyvät ilmaiseksi superkaudella – tältä näyttää MTV:n kiekkotiimi!
- Jokereihin huhuttu SHL-tähti teki ratkaisunsa – latasi rajun kommentin Liigasta
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Tässä Kärppien uusittu kapteenisto – tähtihyökkääjälle C rintaan!
- Pohjois-Amerikasta tipahti herkullinen spekulaatio Patrik Laineesta