HIFK aloittaa kuuden muun suomalaisjoukkueen tavoin ottelut European Trophyssä tällä viikolla. HIFK kohtaa perjantaina saksalaisen Adler Mannheimin ja lauantaina ERC Ingolstadtin Tikkurilassa.

HIFK:n kauteen valmistautumista sekoitti Petri Matikaisen yllättävä lähtö joukkueesta heinäkuun lopulla. Nykyinen päävalmentaja Pasi Sormunen myöntää, että joukkue ei ole tuleviin vastustajiin juurikaan kiinnittänyt huomiotaan.

– Homma on lähtenyt kesätauon jälkeen hyvin käyntiin. Olen rauhallinen ja ollaan arjessa kiinni niin kuin muutkin, Sormunen kertoi European Trophyn mediatilaisuudessa maanantaina.

– En ole hirveästi tutustunut vastustajiin, on ollut paljon muutakin mielessä.

Sormunen kuitenkin odottaa otteluja mielenkiinnolla ja sivuuttaa väitteet, että HIFK:n joukkueen valmistautuminen kabinettipelien takia olisi ollut huonompaa kuin muilla.

– Ottelut antavat kovan haasteen meille. Saadaan kosketus siitä, miten muissa maissa pelataan ja missä itse mennään.

– Sama aika valmistautua on ollut jokaisella joukkueella. Perjantaina nähdään, missä mennään. Jokaisella joukkueella on varmasti kehitettävää tässä vaiheessa kautta.

HIFK pelaa European Trophyn Läntisessä divisioonassa. Muita joukkueita ovat Jokerit. Adler Mannheim (GER), ERC Ingolstadt (GER), Frölunda Indians (SWE), Färjestad BK (SWE), EC Zug (SUI) ja ZSC Lions (SUI). Joukkueet pelaavat toisiaan vastaan kertaalleen ja paikalliskilpailijaa vastaan kaksi kertaa.