Erikoishaastattelussa Kanadaan siirtyvä Samu Markkula: "Olli Määttä suositteli lähtemään"
Suomalaisia kiekkonuorukaisia siirtyy Pohjois-Amerikan juniorisarjoihin harvakseltaan. Yksi virkistävä poikkeus on JYP-hyökkääjä Samu Markkula.
Kanadan junioriliiga OHL:n Barrie Colts kiinnostui Markkulan otteista huhtikuussa 18-vuotiaiden MM-kisoissa. Barrie Colts varasi laitahyökkääjän kesällä ja nuorukainen suuntaa Ontariota kohti elokuun lopulla.
Nuorisomaajoukkueiden vakiokasvo Markkula kertoo SuomiKiekko-sivuston haastattelussa, että hän kokee ulkomaille siirtymisen ainutlaatuisena mahdollisuutena.
Siirtyminen Kanadaan on ollut tiedossasi jo pidemmän aikaa ja lähdön hetki alkaa lähestyä. Joko on perhosia vatsassa?
Tosi odottavalla fiiliksellä tässä olen ollut. Treenaamiseen maisemanvaihto on tuonut paljon lisäpotkua. Hieman on jännityksen poikasta ilmassa.
Pelaat tulevalla kaudella monille suomalaisille vieraassa junioriliiga OHL:ssä. Millaiset taustat Barrie Coltsiin siirtymisessä on?
Meillä oli 18-vuotiaiden MM-kisat keväällä ja asia tuli silloin esille. He tulivat paikan päälle ja olivat kiinnostuneita. Valmentaja kysyi, että olisinko halukas lähtemään, jos he varaisivat. Vastasin heti, että olisin innokas.
OHL-liigassa pelasi viime kaudella myös puolustaja Olli Määttä. Olette entisiä joukkuekavereita JYPistä. Arvatenkin kyselit hänen kokemuksiaan kanadalaisesta kiekkokulttuurista ennen lopullista päätöstäsi?
Pitää paikkansa. Juttelimme Ollin kanssa ennen kesän varausta tosi paljon ja hän kertoi, että kannattaa lähteä. Toista tällaista mahdollisuutta ei tule. Kahta kertaa ei tarvinnut miettiä.
Pelasit viime kaudella Mestistä JYP-Akatemiassa sekä JYPin A- ja B-junioreissa. Millaiset odotukset sinulla on uudesta sarjasta?
Se on niin eri maailma siellä, että odotan sitä tosi innokkaasti. Sikäläinen pelityyli sopii minulle, ainakin sen perusteella mitä olen kuullut. Kova koulu on kuitenkin tulossa, se on selvä juttu.
Olet melko pienikokoinen pelaaja (175cm/75kg). Oletko kiinnittänyt kesän aikana huomiota esimerkiksi voimaharjoitteluun?
Punttia ja keskikehoa olen tehnyt kesällä tosi paljon. Keskivartaloon olen lähinnä keskittynyt. Isommat kaverit eivät sitten heittele siellä seinille.
Millaiset tavoitteet sinulla on tulevalle kaudelle?
Yhdeksi kaudeksi sinne mennään ja katsotaan sitten, mitä tapahtuu. Alkukausi kertoo jo aika paljon. Toivottavasti lähtee hyvin liikkeelle. Jos menee heikommin, niin sitten varmaan vuoden päästä takaisin Suomeen.
Entä tavoitteesi kiekkoilijana?
Kiekkoilulliset tavoitteet ovat olemassa, mutta kausi kerrallaan tässä mennään. Peliä paremmaksi ja eiköhän se leipä tästä lajista vielä joskus tule.
Suomalaisnuorukaisia lähtee Pohjois-Amerikkaan harvakseltaan, vaikka mahdollisuuksia varmasti olisi. Nousevatko ulkomaan kaukalot ikinä puheenaiheeksi kiekkokavereiden kanssa?
Ulkomaille lähdöstä ei tosiaan hirveästi puhuta. Sinne ei ehkä uskalleta lähteä, vaikka monella se saattaa takaraivossa. Se on ehkä tietyllä tavalla helpompaa pysyä tutuissa ympyröissä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tuoko Chicago seuralegendansa takaisin? NHL-seura suunnittelee huimaa kunnianosoitusta
- Urheilucast: Teemu Turusen eteen lyötiin ”täysin hävytön” tarjous – nämä Liiga-seurat kintereillä!
- Lähde: Kohta alkaa tapahtua – NHL-tähtihyökkääjä lähellä siirtoa!
- IS: Jesse Puljujärvi haaveilee paluusta NHL-kaukaloihin – ”Tilanteeni ei ole koskaan ollut näin hyvä”
- Aika Ruotsissa jäi lyhyeksi – nyt puhuu Teemu Turunen: ”Ainut oikea ratkaisu”
- Missä John Tortorella valmentaa ensi kaudella? Pettyi Vegasin ratkaisuun
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- NHL-legendan hankkiminen jäi piippuun – onko tässä Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Eeli Tolvasen tilanteesta uusi tieto – tämä NHL-seura kiinnostunut suomalaishyökkääjästä!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- TPS:n yllätyshankinnasta tuli menestys – iso uutinen julki
- Se oli siinä – SaiPan NHL-konkari päätti uransa
- Uusi osoite löytyi – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti