Pelicans ei vielä innostu kahdesta voitosta – "Sarja on kesken"
Pelicansin maalilla viimeiset puolitoista peliä Bluesia vastaan on pelannut kakkosmaalivahti Joonas Kuusela.
Kuusela on näyttänyt epäilijöilleen, että häneen joukkue ei ainakaan kaadu. Torstaina Pelicans otti jo toisen voiton Bluesista 3-1-lukemin, ja Kuusela torjui varmasti maalillaan 27 kertaa.
– Ihan hyvin pääsin mukaan peliin. Tuli laukauksia hyvin, ja Blues pelasi hyvin koko pelin. Pystyttiin puolustamaan hyvin ja sitä kautta kaivettiin voitto pelistä, Kuusela kertoi PelicansTV:ssä.
– Pakit hoiti hyvin jätkiä pois edestä, mutta näin kiekot hyvin. Blues tekee hyvin ruuhkaa, mutta puolustajat siivoavat maalinedustan mallikkaasti.
Pelicansin pitää kuitenkin olla varuillaan, koska Blues on osoittanut näissäkin playoff-peleissä, että todennäköisyydet on tehty rikottaviksi.
– Pitää muistaa, että vielä ei ole mitään voitettu. Sarja on kesken, ja pitää pikkuhiljaa kääntää ajatuksia seuraavaan peliin.
Pelicans on ollut vaitonainen tähtivahti Niko Hovisen tilanteesta, mutta Kuusela on tähän mennessä täyttänyt hänen paikkansa loistavasti.
Välieräsarja jatkuu lauantaina Lahdessa.
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Kasperi Kapanen tappeli NHL:ssä – Connor McDavid takoi taas hurjat tehot
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
