SM-liigajoukkue Espoon Bluesin siirtyminen nykyomistaja Jussi Salonojalta uuden omistajayhtiön haltuun on kärsinyt pahan takaiskun: Jääkiekko Espoo Oy:n osakeanti ei määräaikaan mennessä koonnut tarpeeksi pääomaa kasaan.

SuomiKiekko-sivuston saamien tietojen mukaan osakeantiin on tähän mennessä sitoutunut 22 osakasta, joiden yhteenlaskettu satsaus on 761.910 euroa. Minimitavoitteena on pidetty vähintään miljoonaa euroa.

Nyt kerätty summa vastaa esimerkiksi ainoastaan noin puolta SM-liigan liigaosakkeen arvosta, eikä sillä kateta espoolaisseuran osalta edes yhden kauden aikana tulevia tappioita.

SuomiKiekko-sivuston tietolähteen mukaan Jääkiekko Espoo Oy:n hallitus on lähestynyt osakeantiin sitoutuneita tahoja ilmoittamalla, että antiaikaa pidennetään 28. maaliskuuta 2012 saakka.

Mitä antiin sitoutuneet nyt tekevät?

Koska antiin asetettua minimisummaa ei saatu koottua määräaikaan mennessä, on antiin sitoutuneilla nyt mahdollisuus hypätä itsekin pois kelkasta eli luopua sitoumuksestaan antiin. Jokainen luopuja tekee totta kai tavoitteen saavuttamisen entistäkin hankalammaksi.

Jääkiekko Espoo Oy:n hallitus antaa antiin sitoutuneille huomiseen torstaihin (22.3.2012) saakka aikaa ilmoittaa luopumisestaan. Mikäli annin päätyttyä tavoitteeksi asetettua minimisummaa ei saada kasaan, palautetaan kaikille antiin sitoutuneille tähän saakka maksetut varat.

Samalla tuo skenaario merkitsisi mahdollisesti kuoliniskua koko Espoo Jääkiekko Oy:n hankkeelle ostaa Espoon Bluesin jääkiekkojoukkueen liiketoiminta.

Erikoiskampanja SuomiKiekko-sivuston lukijoille: Tarjoamme ”Maailmanmestarit 2011” Tupla-DVD:n kaikille Unibetin uusille asiakkaille ILMAISEKSI! Samalla sinä kuittaat jopa 100 euron bonuksen! Osallistu kampanjaan ja lue tarkemmat ohjeet täältä!