Järkälemäinen tshekkipakki JYPin paitaan
Jääkiekon SM-liigan JYP on tehnyt pelaajasopimuksen kookkaan ja kokeneen tshekkipuolustaja Pavel Skrbekin kanssa. Puolustajana pelaava Skrbek, 33, on pelannut suurimman osan urastaan Ruotsin Elitserienissä, kaikkiaan yhdeksän kautta.
JYPiin kookas pakki tulee kasvattajaseurastaan Kladnosta, jossa hän pelasi alkukauden ottelukohtaisella sopimuksella. JYP-paitaan Skrbek siirtyy lokakuun aikana. Tarkka tulopäivä selviää myöhemmin.
– Pavel Skrbek on laadukas puolustaja Euroopan eliittitasolta ja nostaa selvästi JYPin kilpailukykyä. JYP pyrkii nyt vahvasti kurssin oikaisuun ja siihen työhön panostamme täysillä kaikilla rintamilla. Tämä sopimus on yksi osa panostustamme, sanoo JYPin toimitusjohtaja Jukka Seppänen.
JYPin pelaajakoordinaattori Jukka Holtarin mukaan JYP etsi lähtötilanteessa kamppailevaa ja kookasta äijäpakkia.
– Pienten sattumien kautta löydettiin enemmän kuin uskallettiin toivoa. Saamme nyt joukkueeseemme kookkaan, vahvan, ulottuvan ja kamppailevan yleispuolustajan, joka liikkuu kokoonsa nähden hyvin ja liikuttaa myös kiekkoa mukavasti. Skrbek kuuluu ehdottomasti puolustajana eurooppalaiselle kärkitasolle, kertoo Holtari.
Skrbekilla on tilillään 12 NHL-peliä Pittsburghin ja Nashvillen paidoissa. Pääosan urastaan 195-senttinen ja yli satakiloinen puolustaja on pelannut Ruotsin Elitserienissä.
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Brad Marchandilta tyly kuitti toisen NHL-seuran kapteenivalintaan
- IS: Antti Pennasen sopimus katkolla ensi keväänä – nyt tuli merkittävä tieto!
- HIFK:n uusi vahvistus yhä sivussa – nyt selvisi paluuaikataulu
- Urheilucastin väite: Patrik Laineen NHL-tilanne muuttui rajusti – nyt on vaikean ratkaisun paikka
- Urheilucast: NHL-pomo teki Benjamin Rautiaisen takia Tampereella jotain poikkeuksellista – nyt ei lupaa hyvää Tapparalle
- NL-kausi 2026-27: Suomalaiset, tv, ottelut, tulokset
- Liigasta tuttu supertähti makasi liikkumattomana jäällä – valmentaja teki poikkeuksellisen ratkaisun
- Tappara avasi CHL-kauden voitolla – Tampereella karu yleisömäärä
- Ässille huippuvahvistus – tuore hyökkääjähankinta debytoi kotiavauksessa
- Dallas Stars saamassa huippuvahvistuksen NHL:ssä
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Jokerien huippuhankinnalta suora viesti Sportin faneille: ”Tuskin missään muualla…”
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- Kärppien mestarin piti olla ykköshankinta – sai väistyä Jokereista tutun tieltä
- Juhamatti Aaltonen latasi MTV:llä – tässä Liigan musta hevonen: ”En olisi yllättynyt, vaikka olisivat kärkinelikossa”
- Yle: Ismo Lehkonen nosti Patrik Laineelle yhden vaihtoehdon ylitse muiden
- Tappara voi menettää timanttinsa – NHL:stä tuli tyly viesti
- Patrik Laine: nyt tuli tieto, joka muuttaa asetelmaa