HPK löi Ilveksen jumbotaistossa
HPK otti henkisesti hyvin helpottavan voiton lyötyään lauantain kotiottelussaan Ilveksen 3-2. Ilves koki sitäkin pahemman tappion. Sarjataulukossa HPK nousi Ilveksen edelle ja sysäsi takkuturkit jumbosijalle.
HPK luisteli otteluun pirteästi ja siirtyi avauserässä 2-0 -johtoon. Avausmaalin teki Marko Luomala hienosta kuviosta ja toisen malin teki Janne Kolehmainen ronkittuaan kiekon ylivoimalla sisään.
Ilves sai aivan ensimmäisen erän loppuhetkillä kavennusmaali Mark Leen osuttua. Ville Kohonen tasoitti vielä 2-2:een, mutta avauserän lopulla Kolehmainen teki toisen maalinsa HPK:n pelatessa kahden miehen ylivoimaa.
Kolmannessa erässä Ilveksellä oli monta paikkaa, mutta kiekkoa tamperelaiset eivät saaneet sisään. Arto Tukio otti lopussa jäähyn typerään paikkaan ja HPK otti voiton.
Kolme IS-tähteä sai kaksi maalia tehnyt Kolehmainen. HPK:n maalivahti Mikko Tolvanen sai kaksi tähteä ja Korhonen yhden tähden.
HPK – Ilves 3-2 (2-1,1-1,0-0)
13.49 1-0 Marko Luomala (Janne Laakkonen, Alex Leavitt)
16.11 2-0 Janne Kolehmainen (Niko Nieminen, Arsi Piispanen) yv
19.57 2-1 Mark Lee (Ville Koistinen, Masi Marjamäki)
31.41 2-2 Ville Korhonen (Ryan Glenn, Antti Kangasniemi)
37.46 3-2 Janne Kolehmainen (Jukka Laamanen, Mathias Porseland) yv
Maalivahdit
HPK: Mikko Tolvanen 12+4+5=21
Ilves: Vesa Toskala 13+14+6=33
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ässät takoi huipputuloksen – jättivoitot!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio