Kärpillä kaksi Pohjois-Amerikan ”vierasta” kylässä – ”Katsovat sen kortin”
Hallitsevan liigamestarin Kärppien luona on tällä viikolla parikin eri vierasta ”käymässä kylässä”, sillä jo aiemmin Kalevan uutisoimana esille tulleen puolustajan Jani Hakanpään lisäksi myös maalivahti Sami Aittokallio harjoittelee oululaisjoukkueen kanssa.
Visiitti sekä Hakanpäällä että Aittokalliolla on viikon mittainen, sillä perjantain jälkeen Kärpät siirtyy omatoimisen harjoittelujakson pariin.
– Molemmat ovat tämän viikon mukana, Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho sanoi SuomiKiekko-sivustolle.
– He kumpikin ovat tuttuja ”Latelle” (Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki) ja toki sitten myös tuo (Ari) Hillin koulu Aittokalliolla kiinnostaa, Aho mietti.
Marjamäen alaisuudessa Hakanpää pelasi muutama vuosi sitten Bluesissa, kun taas Aittokallio on Marjamäelle tuttu alle 20-vuotiaiden maajoukkueen puolelta.
Molemmat Hakanpää ja Aittokallio ovat valumassa sopimuksettomaan tilaan Pohjois-Amerikassa. Hakanpäällä jatko St. Louis Bluesin organisaatiossa on auki, samoin Aittokalliolla Colorado Avalanchen kanssa.
– Ei voida kiiruhtaa kummankaan heidän kanssaan. He haluavat katsoa sen Pohjois-Amerikan kortin ja jos se ei toteudu, niin sitten katsotaan että miten meidän suhteen, Kärppien tilanteen osalta Aho kävi läpi.
– Heinäkuulle menee joka tapauksessa aikataulullisesti, Aho totesi.
Kärpillä etsinnässä on vielä ainakin yksi maalivahti ja yksi hyökkääjä. Muuten oululaisjoukkueen runko on kasassa tulevaa kautta varten.
Harjoittelemassa mukana olevasta kaksikosta varsinkin Aittokalliota ollaan oltu viemässä monissa huhuissa juurikin Kärppiin päin. Oululaisjoukkueella etsinnässä on korvaaja Tomi Karhuselle, joka suuntasi Tapparaan.
Kärpät juhli keväällä liigamestaruutta, kun se kaatoi finaaleissa Tapparan voitoin 4-3. Se otti samalla toisen peräkkäisen mestaruuden, sillä se juhli mestaruutta myös keväällä 2014.
Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt jysähti – Konsta Helenius heti Leijonien ykkösketjuun!
- Karri Kivi MTV:llä: Tässä Leijonien suurin yllättäjä – ”Ylittänyt odotukset”
- Näin aisapari avaa Antti Pennasessa tapahtunutta muutosta: ”Tuntuu, että…”
- KooKoo-tähti Jimi Suomi jättää Liiga-kaukalot – tässä uusi osoite!
- Liiga-seura palkkasi uudeksi pomokseen Superpesiksen toimitusjohtajan
- Sami Päivärinta ehti heittää jo vapaalle, kun Leijonista tuli yllätyssoitto
- Sikailun kohteeksi joutuneesta Jesse Puljujärvestä tipahti uutta tietoa
- Jokerit rysäytti: Haaviin tuore SHL-mestari – ”Hyvällä tavalla ilkeä”
- KooKoo-taituri jatkaa uraansa Liigan hopeajoukkueessa
- MTV: Leijonille on tulossa uusi maalibiisi
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Suuri suru – maajoukkuepelaaja kuollut 27-vuotiaana
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Jokerien pistetykki: uusi seura!
- Lehti: Liiga-seurat jahtaavat maajoukkuehyökkääjää – Kärpät nappaamassa voiton?
- KalPa: viisi pelaajasopimusta julki – kaappasi pakkilupauksen Tapparasta!
- Sopimus julki – ruotsalainen pistetykki siirtyy Liigaan: ”Alkanut lunastaa todellista potentiaaliaan”
- Pohjois-Amerikasta löytyi uusi ase – 193-senttinen maalipyssy siirtyy Liigaan!
- Jokerit repi pistetykin sopimuksen yllättäen – fanit raivona: ”Päin v*ttua hoidettu”
- UC: Tästä syystä Teuvo Teräväisen MM-turnaus päättyi – päätöstä ei tehnyt Leijonat