Sean Bergenheim: “Olisi ollut hieno pelata olympialaisissa”
Sean Bergenheim ei edusta Suomea Sotshin olympiajäällä. Suomalaislaituri haluaa keskittyä tauon aikana kuntouttamaan itseään NHL:n kevätkautta varten. Bergenheim toivottaa leijonille parasta onnea kisoihin.
Kun Mikko Koivu ja Valtteri Filppula jäivät pois olympialaisista, moni uskoi Bergenheimin liittyvän Suomen joukkueeseen. Puolentoista vuoden tauolta tällä kaudella NHL:ään loukkaantumisten vuoksi palannut jokerikasvatti haluaa kuitenkin keskittyä tauolla kuntoutukseen.
– Olisi ollut hieno pelata olympialaisissa, mutta kropan kunto estää matkan. Sanoin jo joki aikaa sitten, että tarvitsen tauon kuntouttamiseen, jotta pääsen parempaan kuntoon leikkausteni jälkeen. Tavoite on pelata paremmassa kunnossa NHL:ssä, Bergenheim sanoi hetki sitten SuomiKiekko-sivustolle.
– Päätös on itsellenikin kova pettymys. Pitää kuitenkin muistaa, että tämä vuosi on ollut minulle hyvä, kun olen pystynyt leikkausten jälkeen palaamaan NHL:ssä hyvälle tasolle. Matkaa täyteen kuntoon on kuitenkin vielä ja kuntoutankin itseäni joka päivä, Bergenheim lisää.
Bergenheim toivoo joukkueelle parasta menestystä.
– Puhuin asiasta Erkan (Westerlundin) kanssa hyvässä hengessä. Mitään kitkaa ei ole ja toivotan joukkueelle paljon onnea kisoihin, Bergenheim totesi.
Tommi Seppälä, San Jose
Twitter: @TommiSeppala
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Floridalle kammottavia uutisia: tähtihyökkääjä leikkaukseen
- Jokereiden hurja vire sai jatkoa! Nyt SaiPa sai selkäsaunan
- NHL-toimittajalta karu paljastus ruotsalaistähden markkina-arvosta
- Teemu Selänne innostui suomalaisille tuntemattomasta urheilulajista – oman seuran omistaminenkin kiinnostaa
- Tältä suomalaiselta NHL-tähdeltä odotetaan isoa ryhtiliikettä – sivustolta suora arvio: ”Ei riittävän hyvä”
- IS: Kari Jalonen tyrmistyi Liigan käytännöistä: ”Ei missään muualla ole tällaista”
- Siirron Dallasiin hylännyt NHL-supertähti latasi suoraa tekstiä: ”Minulle ei olisi mikään ongelma”
- Nuoret Leijonat tositoimissa kotimaan kaukaloissa – tässä Suomen joukkue ja otteluohjelma
- Iso paljastus: Sergei Bobrovski halusi jäädä Floridaan – tämä asia muutti kaiken
- Suomalainen ex-NHL-pelaaja sai lähteä – sopimus purettu!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- IS: Kari Jalonen tyrmistyi Liigan käytännöistä: ”Ei missään muualla ole tällaista”
- Nämä Liiga-ottelut näkyvät ilmaiseksi superkaudella – tältä näyttää MTV:n kiekkotiimi!
- Jokereihin huhuttu SHL-tähti teki ratkaisunsa – latasi rajun kommentin Liigasta
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Tässä Kärppien uusittu kapteenisto – tähtihyökkääjälle C rintaan!
- Pohjois-Amerikasta tipahti herkullinen spekulaatio Patrik Laineesta