Tyly päätös! Lukon pitkä voittoputki poikki

Lukko ja Ässät kohtasivat toisensa toistamiseen kahden päivän sisään Talviklassikossa Porin tekojääradalla.
Lukko vei pidemmän korren perjantaina jatkoajan kautta 5−4 ja venytti pitkää voittoputkeaan jopa 11:een otteluun. Ässät pani putken kuitenkin poikki lauantaina.
Patapaidat näet kaatoivat raumalaiset peräti 4−1. Ässät johti ottelua kahden erän jälkeen neljällä osumalla, eikä voittajasta ollut epäselvyyttä.
Olli Palola teki kamppailun kaksi ensimmäistä osumaa. Peter Tiivola lukeutui myös porilaisten onnistujiin, sillä hän naputteli tehot 1+2.
Ilves ja TPS väänsivät vähämaalisesti Tampereella. Jakub Malek torjui 23 kopilla nollapelin 1−0-voitossa. Myös KalPan Juha Jatkola piti nollat Espoossa, kun KalPa haki Kiekko-Espoolta 3−0-vierasvoiton.
Jukurit oli lähellä napata avausvoittonsa Jonne Virtasen alaisuudessa ja johti Kärppiä vastaan jo 2−1, mutta oululaiset punnersivat päätöserässä ohi ja voittivat 3−2.
Myös KooKoo käänsi maalin tappioaseman voitokseen. Pelicans kaatui Kouvolassa 3−2.
HPK ja Tappara hakivat Hämeenlinnassa ratkaisun pitkän kaavan mukaan. Kerho voitti kuudennen ottelunsa viimeiseen seitsemään peliin ja nappasi lisäpisteen 4−3-maalein.
JYPin ja HIFK:n peli alkoi kello 18.30 ja on jutun julkaisuhetkellä kesken.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Jokereilta tyrmäävä näytös finaalissa!
- Liiga-seurassa käy ovi – kolme kärkimiestä lähtee!
- Tappara rysäytti yllätysuutisen: Saa hurjan vahvistuksen ratkaisupeliin
- IL: Aku Räty palaa Pohjois-Amerikasta Liigaan – tuhti palkkapussi
- Kiekkofanit tyrmäävät Tappara-hyökkääjän saaman pelikiellon: ”Aivan naurettava”
- K-Espoolta karu päivitys Miro Keskitalon tilasta: ”Merkittävä pään ja kasvojenalueen vamma”
- Aleksander Barkov onnistui taas rankkarikisassa! Veivasi härskin osuman
- Liigan suomalaispuolustaja liittyy NHL-seuran mukaan!
- Tapparan Juuso Nykänen avautuu kohutaklauksestaan: ”Olen erittäin pahoillani”
- Raju päätös tuli – tällaisen rangaistuksen Juuso Nykänen sai sikatempusta
- SK: Tapparan ykkösvahti siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Rikard Grönborg jättämässä Tapparan – jättimäinen palkka!
- Urheilucast: Veli-Matti Savinaisen pöydälle iskettiin järisyttävä tarjous – ”Nyt hatusta kiinni”
- Ruben Rafkin vaihtaa seuraa
- Lähde: NHL:ssä pelannut hyökkääjä siirtymässä Liigaan!
- Urheilucast: Henrik Haapala neuvottelee kahden Liigan suurseuran kanssa – Ilveksen tarjous ei päätä huimaa
- Pelaajat laittoivat Liigan areenat paremmuusjärjestykseen – näin kävi
- Järkyttävä kolaus: Kaksi NHL:n suurinta megatähteä sivuun
- AL: Liiga-tykki Leevi Tukiainen vaihtaa kilpailijan leiriin
- MTV Urheilu: Jokerit joutuu lähtemään Nordikselta – uusi areena selvisi