USA löi Leijonille luun kurkkuun – Mikko Rantanen kommentoi esitystä: ”Näytti vähän siltä, että…”

TAMPERE. Leijonat kärsi perjantaina MM-kisojen avausottelussa 1-4-tappion Yhdysvaltoja vastaan. Suomen ainoasta osumasta vastasi avauserässä Teemu Hartikainen.
Yhdysvallat voitti kamppailun täysin ansaitusti, sillä se hallitsi ottelun tapahtumia. Suomi esiintyi sen sijaan yllättävän vaisusti.
Ykkösketjussa pelannut Mikko Rantanen ei kuitenkaan huolestunut esityksestä.
– En ole huolissani. Ensimmäinen peli ja uusia ketjuja. Näytti myös siltä, että oli vähän jännitystä. Luistelu ei ollut samalla tasolla kuin jenkeillä. Oltiin aina askeleen verran perässä ja he saivat siitä syystä hyökkäyspäässä mylläkkää aikaan. Tästä ei ole suunta kuin ylöspäin. Katsotaan videoita ja opitaan, Rantanen sanoi ottelun jälkeen.
Rantanen ei ollut myöskään omiin otteisiinsa tyytyväinen. Pistetili jäi vielä avaamatta ja otteluun mahtui pari isompaa henkilökohtaista virhettä.
– Aika paljon jäi totta kai parannettavaa. Ketjun peli paranee parhaiten näiden pelien myötä. Meikäläinen pystyy parantamaan tästä paljon.
Miikka Lahtinen
Twitter: @ladalahtinen
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Hirmunimiä tulossa! IS: Jokerit tehnyt neljä huimaa värväystä Mestikseen
- Vuoden 2024 MM-kisojen alustavat lohkojaot selvillä! Leijonat suuren haasteen edessä
- Latvia sekosi täysin MM-menestyksestä – maahan julistettiin kansallinen vapaapäivä!
- Tässä ovat MM-turnauksen palkitut pelaajat
- Saksan loistava taistelu ei riittänyt – Kanada on maailmanmestari vuosimallia 2023!
- Latvialaiset menivät täysin sekaisin sensaatiomaisesta pronssista – ex-liigapelaaja: ”Ei ole sanoja”
- Petteri Nummelinilta huikea paljastus Latvian juhlahumusta C-Morella: ”Otin oluen presidentin kanssa”
- Niklas Bäckström otti kantaa Leijonien maalivahtien peluutukseen Herätys, Leijonat! -ohjelmassa
- Näin suomalaiset jääkiekon ystävät reagoivat Latvian pronssiin: ”Vuoden sykähdyttävin urheiluhetki”
- Täyttä riemua! Tältä Latvian vaihtoaitiossa näytti, kun pronssimitali varmistui – katso tilanne
- Iloinen uutinen! Kanadan maajoukkuelegenda kihloihin joukkuekaverin kanssa
- HIFK-pomo Tobias Salmelainen ylistää Leijonien NHL-tähteä: ”Paras pelaaja, jonka oon nähnyt”
- NHL-toimittaja: Jesse Puljujärvelle käymässä kova kohtalo
- Nyt jysähti! Liiga-seura vahvistuu kahdella kanadalaispelaajalla
- Kaksinkertainen SM-kultapuolustaja Aleksi Elorinne palaa Liigaan – uusi seura selvillä!
- Kaksinkertainen SM-kultapuolustaja vapaille markkinoille – edessä paluu Liigaan?
- Ben Blood löysi uuden joukkueen!
- Latvian valmentaja Petteri Nummelin laukoi C Morella: ”Toivottavasti eivät s**tana vihellä enää peliäkään”
- Mielenkiintoinen kaappaus: MM-kisoissa pelannut pikakiituri siirtyy Liigaan – ”Ottajia olisi ollut myös muualla”
- Kari Jalonen tulisilla hiilillä Tshekeissä – David Pastrnak sanoi suoran mielipiteensä suomalaisluotsista