Nyt jysähti! Megaluokan NHL-nimi haluaa Tampereelle MM-kisoihin – Leijonat väisti ison luodin

Leijonien jalkoihin viikonloppuna jäänyt Saksa saalistaa MM-joukkueeseensa järisyttävää vahvistusta NHL:stä.
Edmonton Oilersin supertähti Leon Draisaitl paljasti tiistaina NHL-kauden paketoivassa lehdistötilaisuudessa, että hän käy parhaillaan Saksan maajoukkueen kanssa neuvotteluja mahdollisesta MM-kisoihin osallistumisesta. Päätöstä ei ole vielä tehty suuntaan tai toiseen.
– Keskustelen parhaillaan Saksan maajoukkueen kanssa. Yritämme vielä selvittää asioita. Kohta tiedämme enemmän, Draisaitl sanoi Sportsnetin toimittajan Marc Spectorin mukaan.
Draisaitl on pidetty jo useiden vuosien ajan yhtenä NHL:n parhaana pelaajana. Järkälemäinen saksalainen takoi runkosarjassa 80 ottelussa mielettömät 52 maalia ja 128 tehopistettä. Pudotuspeleissä miehen tahti vain kiihtyi, kun 12 ottelussa syntyi 13 maalia ja 18 tehopistettä. Oilersin matka päättyi pudotuspelien toisella kierroksella tappioon Vegas Golden Knightsia vastaan.
Draisaitl on edustanut Saksaa MM-tasolla viidesti. Edellisen kerran hänet nähtiin maajoukkueessa kevään 2019 MM-kisoissa.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Hirmunimiä tulossa! IS: Jokerit tehnyt neljä huimaa värväystä Mestikseen
- Vuoden 2024 MM-kisojen alustavat lohkojaot selvillä! Leijonat suuren haasteen edessä
- Latvia sekosi täysin MM-menestyksestä – maahan julistettiin kansallinen vapaapäivä!
- Tässä ovat MM-turnauksen palkitut pelaajat
- Saksan loistava taistelu ei riittänyt – Kanada on maailmanmestari vuosimallia 2023!
- Latvialaiset menivät täysin sekaisin sensaatiomaisesta pronssista – ex-liigapelaaja: ”Ei ole sanoja”
- Petteri Nummelinilta huikea paljastus Latvian juhlahumusta C-Morella: ”Otin oluen presidentin kanssa”
- Niklas Bäckström otti kantaa Leijonien maalivahtien peluutukseen Herätys, Leijonat! -ohjelmassa
- Näin suomalaiset jääkiekon ystävät reagoivat Latvian pronssiin: ”Vuoden sykähdyttävin urheiluhetki”
- Täyttä riemua! Tältä Latvian vaihtoaitiossa näytti, kun pronssimitali varmistui – katso tilanne
- Iloinen uutinen! Kanadan maajoukkuelegenda kihloihin joukkuekaverin kanssa
- HIFK-pomo Tobias Salmelainen ylistää Leijonien NHL-tähteä: ”Paras pelaaja, jonka oon nähnyt”
- NHL-toimittaja: Jesse Puljujärvelle käymässä kova kohtalo
- Nyt jysähti! Liiga-seura vahvistuu kahdella kanadalaispelaajalla
- Kaksinkertainen SM-kultapuolustaja Aleksi Elorinne palaa Liigaan – uusi seura selvillä!
- Kaksinkertainen SM-kultapuolustaja vapaille markkinoille – edessä paluu Liigaan?
- Ben Blood löysi uuden joukkueen!
- Latvian valmentaja Petteri Nummelin laukoi C Morella: ”Toivottavasti eivät s**tana vihellä enää peliäkään”
- Mielenkiintoinen kaappaus: MM-kisoissa pelannut pikakiituri siirtyy Liigaan – ”Ottajia olisi ollut myös muualla”
- Kari Jalonen tulisilla hiilillä Tshekeissä – David Pastrnak sanoi suoran mielipiteensä suomalaisluotsista