Mikko Rantasen maalihanat yhä tukossa – näin suomalaistähti kommentoi asiaa

TAMPERE. Leijonien hyökkääjä Mikko Rantanen ei onnistunut MM-kisojen alkuvaiheessa kertaakaan maalinteossa.
NHL:n supertähti ei ole kuitenkaan tilanteestaan huolissaan, eikä pidäkään, koska Rantanen on kahdeksalla syöttöpisteellään joukkueen paras pistemies.
– Hyvältä tuntuu. Kroppa tuntuu oikein hyvältä. Paikkoja siellä on ollut, mutta ei tänne maalintekoa olla tultu miettimään, vaan voittamista. Niitä on tullut ihan kivasti ja se on kiva juttu, Rantanen kertoi 7-1-voittoon päättyneen Tanska-ottelun jälkeen.
Rantanen huomauttaa myös, että tärkeimmät ottelut ovat vielä jäljellä. Maaliverkotkin heiluvat tarvittaessa.
– Toivottavasti tässä on vielä kolme peliä jäljellä. Isoja otteluita ja aikaa on kyllä. Koitetaan auttaa myös maaleilla, mikäli tarve sitä vaatii.
Rantasen mukaan myös joukkueen pelaaminen näyttää koko ajan paremmalta, mikä antaa itseluottamusta puolivälierään lähdettäessä.
– Joukkueen peli on kehittynyt koko ajan parempaan suuntaan. Puolustuspeli on hyvässä kunnossa. Se antaa itseluottamusta, kun päästät vähän maaleja.
Torstaina MM-puolivälierissä vastaan asettuu Kanada. Haaste tulee olemaan kova.
– Kanada on hyvä joukkue, eikä tule olemaan helppo ottelu. Heillä on neljä hyvää ketjua ja taitavia pelaajia. Mikäli halutaan voittaa, niin meidän täytyy pitää heidän maalipaikat minimissä ja tehdä itse tarvittavat maalit.
Miikka Lahtinen
Twitter: @ladalahtinen
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Hirmunimiä tulossa! IS: Jokerit tehnyt neljä huimaa värväystä Mestikseen
- Vuoden 2024 MM-kisojen alustavat lohkojaot selvillä! Leijonat suuren haasteen edessä
- Latvia sekosi täysin MM-menestyksestä – maahan julistettiin kansallinen vapaapäivä!
- Tässä ovat MM-turnauksen palkitut pelaajat
- Saksan loistava taistelu ei riittänyt – Kanada on maailmanmestari vuosimallia 2023!
- Latvialaiset menivät täysin sekaisin sensaatiomaisesta pronssista – ex-liigapelaaja: ”Ei ole sanoja”
- Petteri Nummelinilta huikea paljastus Latvian juhlahumusta C-Morella: ”Otin oluen presidentin kanssa”
- Niklas Bäckström otti kantaa Leijonien maalivahtien peluutukseen Herätys, Leijonat! -ohjelmassa
- Näin suomalaiset jääkiekon ystävät reagoivat Latvian pronssiin: ”Vuoden sykähdyttävin urheiluhetki”
- Täyttä riemua! Tältä Latvian vaihtoaitiossa näytti, kun pronssimitali varmistui – katso tilanne
- Iloinen uutinen! Kanadan maajoukkuelegenda kihloihin joukkuekaverin kanssa
- HIFK-pomo Tobias Salmelainen ylistää Leijonien NHL-tähteä: ”Paras pelaaja, jonka oon nähnyt”
- NHL-toimittaja: Jesse Puljujärvelle käymässä kova kohtalo
- Nyt jysähti! Liiga-seura vahvistuu kahdella kanadalaispelaajalla
- Kaksinkertainen SM-kultapuolustaja Aleksi Elorinne palaa Liigaan – uusi seura selvillä!
- Kaksinkertainen SM-kultapuolustaja vapaille markkinoille – edessä paluu Liigaan?
- Ben Blood löysi uuden joukkueen!
- Latvian valmentaja Petteri Nummelin laukoi C Morella: ”Toivottavasti eivät s**tana vihellä enää peliäkään”
- Mielenkiintoinen kaappaus: MM-kisoissa pelannut pikakiituri siirtyy Liigaan – ”Ottajia olisi ollut myös muualla”
- Kari Jalonen tulisilla hiilillä Tshekeissä – David Pastrnak sanoi suoran mielipiteensä suomalaisluotsista