Jesse Puljujärven siirtoa pois Edmonton Oilersista on pidetty täysin varmana jo pidemmän aikaa.

Nyt suomalaisen tilanteessa on kuitenkin saattanut tapahtua täyskäännös, ainakin jos on uskominen sisäpiiritoimittaja Chris Johnstonia.

– Minä ja monet muut pitivät Puljujärven lähtöä 100-prosenttisen varmana. Viime päivien aikana olen kuitenkin kuullut Oilersin ainakin harkitsevan mahdollisuutta tarjota Puljujärvelle jatkosopimusta treidin sijaan. On mahdollista, että he yrittävät kiinnittää hänet halvemmalla sopimuksella kuluvan kauden jälkeiselle ajalle, Johnston kertoo.

– Hänen sopimuksensa on päättymässä ja hänestä on tulossa rajoitettu vapaa agentti. En tiedä missä tilanteessa osapuolet ovat asian suhteen juuri nyt, mutta ainakin he ovat tarkkailleet mahdollisuutta jatkaa hänen sopimustaan.

Valmiin sopimuksen myötä Puljujärven kauppaaminen kesällä olisi Oilersille nykyistä sopimuksetonta tilannetta helpompaa.

Puljujärvi, 24, on pelannut kuluvalla kaudella 54 peliä tehoin 5+8=13. Suomalainen kuittaa kuluvan kauden palveluksistaan kolmen miljoonan dollarin korvauksen.