Mestiksen perinteikkäimpiin ja pitkäaikaisimpiin seuroihin lukeutuva TUTO on ajautunut talousvaikeuksiin.

Seura tiedotti maanantaina, että sopeuttamistoimien seurauksena seura irtisanoo toimitusjohtajansa Dani Aavisen, eikä tämän tilalle etsitä seuraajaa.

– TUTO Hockeyn hallitus on päättänyt sopeuttaa toimintaa luopumalla toimitusjohtajasta. Sopeutustoimi on seurausta seuran taloudellisesta tilanteesta, joka on vaikea, turkulaisseura tiedottaa.

Seuran tiedotteen mukaan kassakriisiin vaikuttavat seuran 10 vuoden takaiset ponnistukset Liiga-paikan saavuttamiseksi yhdessä koronapandemian sekä Venäjän hyökkäyssodan aiheuttaman kassavajeen kanssa.

– Vuosien sopeutustoimien jälkeen suunta oli välillä jo parempi, mutta 2,5 vuotta kestänyt korona, Venäjän hyökkäyssodan heijastevaikutukset yritysten taloustilanteeseen yhdistettynä viime kauden urheilullisesti ja taloudellisesti raskaaseen tulokseen kärjistivät tilanteen tämän syksyn aikana uudelleen, TUTOn tiedotteessa kerrotaan.

– Jatkossa seuran hallitus ja pääomistajat osallistuvat myös operatiiviseen toimintaan aiempaa aktiivisemmin muun toimiston kanssa.

Pitkään Mestiksen kestomenestyjiin lukeutunut TUTO on parhaillaan 14 joukkueen Mestiksessä sijalla 10.