HIFK:n alkukausi on jäänyt kauas odotuksista. Kahdeksan pelatun ottelun jälkeen joukkue on saalistanut vain kaksi voittoa ja kahdeksan sarjapistettä.

Moni HIFK-kannattaja on tuskaillut, onko pelaajabudjetti todella käytetty kokonaan nykyiseen joukkueeseen. Vastaus on ei. Ilta-Sanomien toimittaja Sasha Huttunen kertoo, että HIFK on vielä tekemässä hankintoja.

– HIFK oli äskettäin kiinnostunut yhdestä pakista, joka ehti kuitenkin livetä Tshekkeihin. Tästä voi ehkä päätellä, että kolmen miljoonan budjetista on vielä varoja käyttämättä, Huttunen kirjoittaa Twitterissä.

Kaikella todennäköisyydellä Huttusen kuvaama puolustaja on Josh Wesley, joka on ainoa lähiviikkoina Tshekin pääsarjaan siirtynyt pakki. Viime kaudella Wesley pelasi 65 AHL-ottelua tehoin 5+7=12. Pituutta hänellä on 191 senttiä, painoa 94 kiloa ja hän laukoo oikealta puolelta. Nähtäväksi jää, jahtaako HIFK vieläkin saman pelaajaprofiilin vahvistusta.