Suomi on alle 20-vuotiaiden jääkiekon MM-kisojen hopeamitalisti. Sunnuntaiyönä pelattu jännitysnäytelmä, MM-finaali Nuorten Leijonien ja Kanadan välillä ratkesi vasta jatkoerässä, jossa 3-2-voittomaalin iski Kent Johnson.

Sinivalkoiset pääsivät jatkoerässä kiekon päähän maalista Topi Niemelän paikan myötä, mutta Mason McTavish suti kiekon pois maaliviivalta. Tovi perään syntyi voittomaali.

Nousu

Suomi osoitti sitkeytensä päätöserässä, johon Nuoret Leijonat lähti takaa-ajoasemasta. Kanada oli painanut Joshua Royn ja William Dufourin avauserän ja toisen kaksikymppisen maaleilla 2-0-tilanteeseen.

Tehopakki Aleksi Heimosalmi iski turnauksen avausmaalinsa päätöserän alussa, Joakim Kemell puolestaan niittasi 2-2-häkin kolmannen kaksikymppisen puolivälissä.

Eetu Liukas teki tasoituksen alla huikean karvaustyön saaden syöttöpisteen, ja myöhemmin hän hankki Suomen alivoimalla Olen Zellwegerille jäähyn poltejttuaan läpiajoon.

Oli Suomen jäähyt oikeutettuja tai ei, ei jääkiekko-ottelun linja etenkään MM-finaalissa voi olla sellainen, millä toinen saa seitsemän jäähyä ja toinen yhden.

Jos aiemmat turnauspelit eivät ole katsojia kiinnostaneet, niin paikallista aikaa lauantai-iltana pelattu matsi se sitten kiinnosti. Paikalla oli yli 13 300 silmäparia.

Lauantai-sunnuntai-yönä pelatussa pronssiottelussa Ruotsi kukisti Tshekin 3-1. Seuraava turnaus pelataan jo reilun neljän kuukauden kuluttua totuttuun aikaan vuoden vaihtuessa. Pelipaikka on Kanadan Halifax.