Hausjärveläinen Topi Rönni, 18, varattiin tämän kesän draftissa NHL:ään kakkoskierroksella 59. numerolla.

Vaikka Calgary Flames -tarttui pelaajaan varsin varhaisessa vaiheessa, katsoo sentteri lähitulevaisuuden suhteen kohti jääkiekkoliigaa.

Se on toki luonnollista, sillä nuorella on vyöllään vasta 22 liigamatsia viime kaudelta. Hän pelasi Tapparassa 19 runkosarjaottelua ja HPK:ssa yhden, lisäksi tuore Suomen mestari oli mukana kahdessa Tapparan pudotuspeliottelussa.

Tehot 2+2 iskeneen pelaajan aikuisura on siis vasta alussa. Hänellä on Tapparan kanssa sopimus ensi kaudesta.

– Ensi kauden suurimpana tavoitteena on päästä pelaamaan Liigaan. Haluan kehittyä joka päivä ja odotan innolla jo tulevaa kautta, varaustilaisuutta etänä seurannut Rönni oli sanonut NHL:n nettisivujen jutun mukaan.

Yksi toinen lähitulevaisuuden tavoite on nuorten MM-turnaus. Kisat jäivät joulun ja uudenvuoden aikaan kesken, ja turnaus viedään läpi uudella yrityksellä loppukesästä.

– Suomen edustaminen on aina hienoa asia, mutta kilpailu pelipaikoista tulee olemaan kova. Yritän tehdä parhaani, jotta mahtuisin mukaan joukkueeseen.

Pelaaja on voittanut urallaan jo alle 18-vuotiaiden MM-pronssin.