NHL:n kohuvalmentajiin lukeutuva John Tortorella muistelee The Athleticin haastattelussa kevättä 2019, jolloin mies johdatti tuolloin valmentamansa Columbus Blue Jacketsin NHL:n pudotuspelien toiselle kierrokselle suoralla 4-0-voitolla tuolloin ennätyksellisen runkosarjan pelanneesta Tampa Bay Lightningista.

Tuon jälkeen Lightning on voittanut kaikki 11 peräkkäistä pudotuspelisarjaansa ja se valmistautuu parhaillaan kolmanteen peräkkäiseen Stanley Cupin finaalisarjaansa. Tortorellan mukaan juuri kevään 2019 pudotuspelikatastrofi oli ratkaisevassa roolissa Tampa Bayn menestysputken kannalta

– Silloin loimme hirviön! Uskon että kaikki on kiinni ajattelutavasta. Se (vuoden 2019) joukkue omisti koko maailman saapuessaan pudotuspeleihin. En usko heidän kunnioittaneen meitä. He tajusivat, että heidän on muutettava pelaamistaan hieman erilaiseksi ja he toivat sisään hieman uusia kasvoja, Tortorella muistelee.

Viime keväästä saakka tv-asiantuntijatehtävissä toimineen Tortorellan mukaan Lightningin pelitapa on muuttunut monipuolisemmaksi kevään 2019 jälkeen.

– Tampa Bayllä oli tuolloin vain yksi tapa pelata. He yrittivät lyödä meidät pelkällä hyökkäyspelillä. He olivat todella hyviä, enkä halua olla epäkunnioittava heitä kohtaan, mutta me keskityimme pysäyttämään heidän hyökkäyksensä ja katsomaan, turhauttaako se heidät, Tortorella muistelee.

Tampa Bay kohtaa NHL:n tämän kauden finaalisarjassa Colorado Avalanchen. Ottelusarja käynnistyy Denverissä torstain vastaisena yönä.