Kari Jalosen luotsaama Tshekki hävisi sunnuntai-illan ottelun MM-kisoissa Ruotsille, joka vei pisteet nimiinsä loppulukemin 5-3. Tshekki meni alussa johtoon, mutta Ruotsi otti vähitellen otetta pelistä ja mätti muun muassa toisessa erässä kolme maalia kuuteen minuuttiin, minkä myötä joukkue eteni lopulta voittoon saakka.

– Tre Kronorilla oli aluksi hieman ongelmia Tshekin kanssa, joka ei karvannut juuri ollenkaan. Joukkue ryhmittyi keskialueelle heti, kun heillä ei ollut kiekkoa, ruotsalaislehti Aftonbladetin toimittaja Hans Abrahamsson kirjoitti ottelun jälkeen.

Tämän jälkeen Abrahamsson latasi suoraa puhetta Jalosesta ja Tshekistä. Hän otti vertailukohteekseen myöskin Leijonat ja Jukka Jalosen. Vertauskuva ei mairitellut Kari Jalosen porukkaa.

– Ajoittain Kari Jalosen joukkue näytti Jukan Leijonilta. Se oli vain paljon valjumpi kopio, ilman mitään todellista suunnitelmaa.

Hän huomautti vielä perään, että Ruotsin totuttua Tshekin pelitapaan he onnistuivat ottamaan ottelun haltuunsa.

Ruotsi on voittanut Tshekin lisäksi turnauksessa Itävallan lukemin 3-1. Tshekki puolestaan voitti avausottelussaan Iso-Britannian 5-1.