Ruotsalaisen SportExpressenin Sanny&Svensson-podcast väittää, että maalivahti Niklas Rubin siirtyy ensi kaudeksi Ässiin. Asiasta kirjoitti Suomessa maanantaina ensiksi porilainen Satakunnan Kansa.

26-vuotias molari on pelannut kolmen edellisen kauden ajan SHL-joukkue Frölundassa yhteensä 85 runkosarja- ja pudotuspeliottelussa. Paras suoritus oli tältä ajalta runkosarjan kausi 2019-20, jolloin kumilätkät pysähtyivät 91,4 prosentin tarkkuudella.

Viime kaudella pelaaja nousi mukaan myös Tre Kronorin miesten maajoukkueeseen. Rubin on voittanut urallaan yhden CHL-mestaruuden, kaksi vuotta sitten sesongilla 2019-20.

Viime kaudella Liigassa viimeiseksi jääneen Ässien maalivahtitandemin muodostivat Linus Söderström ja Konstantin Volkov. Kummankin herran sopimukset olivat kuitenkin voimassa jo päättyneen kauden loppuun.

Ässillä on vielä toistaiseksi voimassa sopimus vain yhden molarin kanssa. Arizona Coyotesin NHL-varaus Rasmus Korhosen nykyinen pahvi kattaa ensi kauden.