Kuluvan NHL-kauden alku oli hyvinkin haastava Boston Bruinsin suomalaishyökkääjä Erik Haulalle, mutta vuodenvaihteen jälkeen vire on löytynyt upealla tavalla. Kaikkiaan Haula on mättänyt tämän kauden 78 otteluun tehopisteet 18+26=44.

Haastavan syyskauden aikana Haula joutui välillä seuraamaan omiensa otteita jopa katsomon puolelta. Tilille kertyi 26 pelattua ottelua ja niissä syntyivät ainoastaan tehopisteet 1+4.

Tammikuun ensimmäisen päivän jälkeen Haulalla alkoi kulkea kaukalossa upeasti. Tuon ajankohdan jälkeen Haula on pelannut nyt 52 ottelua komein tehopistein 17+22=39. Hänet nostettiin samaan ketjuun yhdessä David Pastrnakin ja Taylor Hallin kanssa, ja tuon näytönpaikan Haula onnistuikin käyttämään hyödykseen komeasti.

31-vuotias porilainen kertoi NHL:n suomenkielisten verkkosivujen artikkelissa, että katsomokomennus laittoi hänet miettimään omaa pelaamistaan.

– Kun olin istunut yhden ottelun katsomossa, aloin poimia pelistäni muutamia juttuja, joihin keskittyä. Asioita, kuten puolustusalueella pelaaminen ilman kiekkoa ja omista lähteminen vauhdilla. Valitsin pieniä juttuja, joihin aloin keskittyä, ja se auttoi minua. Ajattelin, että otan pienen osan pelistäni, enkä keskity suureen kuvaan, ja asiat ovat sittemmin menneet parempaan suuntaan, Haula sanoi.

Nyt Haulalla onkin jo käynnissä NHL-uransa toiseksi tehokkain kausi pisteiden valossa. Ainoastaan kaudella 2017-18 hän iski Vegas Golden Knightsin paidassa enemmän tehopisteitä. Silloin 76 otteluun syntyivät tehot 29+26=55.

– Otetaan päivä kerrallaan, mutta olen tyytyväinen kehitykseen kauden aikana. Nyt tuntuu hyvältä, Haula fiilisteli.

Bruins on Itäisessä konferenssissa kuudentena ja Atlantin divisioonassa neljäntenä. Joukkueella on runkosarjaa jäljellä vielä yksi ottelu ennen pudotuspelien alkua.