Liigan pudotuspeleissä ovat vuorossa seuraavana puolivälieräottelut.

Ennakoimme kaikki Liigan pudotuspelien otteluparit. Nostamme esiin joukkueiden vahvuudet ja heikkoudet, vaarallisimmat pelaajat sekä ottelusarjaennustuksen.

Tässä artikkelissa käymme läpi runkosarjassa sensaatiomaisesti kakkoseksi sijoittuneen Jukurien sekä villi kortti -kierrokselta kahdeksan joukkoon edenneen KooKoon sarjan.

Vahvuudet ja heikkoudet

Vahvuudet

Jukureista on tullut todettua kevään korvalla useamman kerran, että joukkue osaa ottaa vastustajan vahvuudet pois, ja kesyttämisen jälkeen se pistää myrskyksi Petrus Palmun ja kumppanien johdolla. Yhdeksän nollapeliä kopannutta maalivahti Oskari Salmista ei voi unohtaa yhdessäkään Jukureita käsittelevässä tekstissä.

Tällainen kaava on toistanut itseään ainakin kotipeleissä Mikkelissä usein. Jukurien hyökkäysosasto on Palmun, Joachim Rohdinin, Pekka Jormakan ja kumppanien johdolla, mutta ei pakistossakaan ole moittimista. Linus Nässen pohjusti hyökkäyksiä runkosarjassa 23 passilla, Oliver Larsen syötteli 17 maalia.

KooKoo puolestaan rullasi Pelicansin nurin kurinalaisella, sitkeällä ja kärsivällisellä pelillä neljän ketjun voimin. Keväällähän ne joukkueet tuppaavat menestymään, joilla on levein kokoonpano.

Kouvolalaiset petrasivat Pelicansia vastaan avauskierroksen toisen osan murheellisen avauserän (0-3) jälkeen huikeasti. Punaisen langan pää löytyi, ja kahden viimeisen erän ajan Pelicans oli todella pahasti kipsissä sen hyökkäyspelin kanssa.

Heikkoudet

Heikkouksia Jukureista? Vaikea löytää.

Oikein mikään osa-alue ei ole tökkinyt. Tietysti on jännittävää nähdä se, mihin Jukurit menee pelillisten suvantovaiheiden puuttua peliin otteluiden sisällä – pidemmin tai lyhyemmin.

On muistettava se, että pudotuspelikiekko on muutakin kuin maalien latomista – asetelmien hakua, taklausten paukuttelua, ihon alle yrittämistä. Hallitseeko Jukurit pudotuspelikiekon ensimmäisellä yrittämällään? Toki vaikkapa Jarkko Immonen tietää Liigan 42 pudotuspeliottelun ansiosta, mitä kevät vaatii.

KooKoon paras pistemies runkosarjassa oli Joose Antonen sijalla 16 ja pistein 12+29=41. Maalipörssissä voiton vei Heikki Liedes 20 osumalla. Silti Pelicans-sarjasta jäi jotenkin mieleen se, että target-pelaajaa ei vielä joukkueesta löydy. Kuka ottaa viitan harteilleen?

Kouvolalaisten ylivoima oli Liigan runkosarjan viidenneksi heikointa ja alivoima heikointa. Petrata pitää. Ehkä ylivoimatilasto kertoo siitä, että ainakaan tasaisen onnistumistason target-pelaaja ei tosissaan ole ollut toistaiseksi Liedeksen – joka oli alkukaudesta tolkuttomassa viimeistelyvireessä – 20 maalia vähättelemättä.

Vaarallisimmat aseet

Petrus Palmu, Jukurit

Pelillinen johtaja, ylivoiman maestro, viisikkopelaamisen liideri eikä puolustuspelaamisessakaan tahdo tulla karuja virheitä.

Runkosarjassa 59 ottelussa 26 osumaa ja 59 pistettä latonut hyökkääjä iski neljä voittomaalia ja etenkin kolmella kolmea vastaan pelatuilla jatkoajoilla pelaajan pelihuumori tuntui heijastuvan kaikkein eniten. Näyttää siltä, että kovemmissa paikoissa joensuulainen on parhaimmillaan.

Kultakypärä tuntui jäävän usein vastustajien huuteluiden ja provosoinnin kohteeksi, mutta vati ei mennyt nurin. Nuo temput eivät tule kevään peleissä ainakaan vähentymään, se on ihan selvä.

Nick Malik, KooKoo

Ilmeisesti Oskari Setäsen kakkosvahdiksi kauden alla kaavailtu täsmävahvistus on yllättänyt monet ja vienyt pelaavan molarin paikan. Malik oli jo Pelicans-sarjassa kouvolalaisten ykköspelaaja.

Esimerkiksi KooKoo-hyökkääjistä Joose Antonen tuntui olevan lahtelaisia vastaan vaarallisin ja näkyvin, mutta muuten KooKoon tekeminen oli kenttäpelaajien osalta varsin tasaista.

Näin ottelusarjassa käy

Jukurit vältti kankean alun jälkeen pitkät tappioputket, kun pelitapa oli kunnossa. On hyvin vaikea nähdä, että nyt joukkue kokisi neljä tappiota seitsemän pelin aikana.

Vaikea on vedota siihenkään, että pudotuspelit ovat joukkueelle ensimmäiset ja siten uusi kokemus – KooKoo kun on samassa tilanteessa.

Jukurit menee mitalipeleihin ja KooKoo lomille vaikkapa palmurannoille mikkeliläisten viedessä sarjan 4-1 tai 4-2.