LAHTI. Pelicans ja Kärpät avasivat taistelun nuorten, nykyisin virallisesti U20 SM-sarjan, välieräpaikasta torstaina Lahdessa. Ensimmäisen puolivälierän piti alkaa liigajoukkue Pelicansin kotihallissa yhdeltä iltapäivällä illan liigapelin Pelicans-KooKoo takia.

Toisin kävi.

Lahden päänäyttämön kattoanturit olivat punaisella, eikä halli ollut pelikelpoinen. Nuorten matsi siirtyi Launeen jäähalliin, ja tiukkaa teki jopa Pelicansin ja KooKoon liigakohtaamisen suhteen. Lumet saatiin katolta pois, eikä illan matsia lopulta tarvinnut perua.

Hyvään suuntaan lahtelaisten näkökulmasta lähti taittumaan myös A-nuorten taival. Joukkue kaatoi Kärpät ensimmäisessä osassa 6-3 Liigaakin pelanneen Aatu Jämsenin (2+1) johdolla.

Kärppienkin leiristä löytyi lukuisia pääsarjaa pelanneita, mutta nimekkäin oli kakkospariin Arttu Paason rinnalle merkitty Axel Rindell. Jukureissa kauden aloittanut, mutta sitten Ouluun suunnannut pelaaja iski matsissa yhden maalin. Jatkopaikka välieriin irtoaa kahdella voitolla.

Rindellin nimen näkeminen U20 SM-sarjassa on poikkeuksellista – ja jos nyt oikein kummastellaan, niin näkeminen kaukalossa on poikkeuksellista myös keskellä viikkoa päivällisaikaan.

Lupaus on miesten MM-hopeamitalisti Latvian Riiasta keväältä 2021, ja NHL-joukkue Toronto Maple Leafs varasi tämän tarunhohtoiseen vuonna 2020 kuudennella kierroksella 177. numerolla.

Tällä kaudella hän on pelannut kaikkiaan 42 ottelua Jukureissa ja Kärpissä tehoin 1+16=17 (-14).