Suomi kampesi Slovakian nurin Pekingin olympiakisojen välierässä varhain perjantaiaamuna 2-0. Leijonat varmisti olympiamitalin, mutta ei se käynyt todellakaan helpoimman kautta.

Leijonat oli ensimmäisessä erässä vahva, mutta kahta viimeistä erää Slovakia vei. Suomella oli vaikeuksia päästä kiekolle ja hyökkäämään, kun vastaavasti Slovakia haki tasoitusta todella potentiaalisen oloisesti.

Toisaalta Suomen hyvyydestä kertoo se, että omiin meni nolla kutia eikä Leijonat ottanut yhtäkään jäähyä.

– Oli tosi kova peli, kuten tiedettiin. Slovakia on flow-tilassa, kuten me pari aiempaa kertaa. Meillä on ollut (Kaapo) Kakkoja ja (Mikael) Granlundeja ja heillä (Juraj) Slafkovsky, suomalaisluotsi Jukka Jalonen sanoi matsin jälkeen TV5:n haastattelussa.

Kummatkin pelaajat ovat miesten maailmanmestareita. Kakko häikäisi vuoden 2019 Slovakian turnauksessa ja Granlund kahdeksan vuotta aiemmin saman maan kisoissa.

TPS-lupaus on nakuttanut turnauksessa viisi häkkiä, ja niillä irtosi viikonlopun kärkeen tultaessa maalipörssin ykkössija. Nytkin Slafkovsky löi paikkoja itselleen ja muille, mutta leijonavahti Harri Säteri kesti.

– Hyökkäyspeli oli nihkeää, taistelu oli huikea ja nolla maalia omiin. Ei voi olla kuin tyytyväinen, Jalonen näki myöntäen vaikeudet ja samalla kehuen työtä.

– Slovakia ei ole vahingossa neljän joukossa – on erittäin hyvä luisteluvoimainen joukkue. Heitä vastaan on vaikea luoda maalipaikkoja.

Suomen näkökulmasta oli Jalosen mukaan hyvää se, että joukkue on löytänyt keinoja voittaa. Slovakiaa vastaan Suomi takoi alkusarjassa kuusi maalia, Latviaa vastaan hanat olivat tukossa ja Suomi samalla sitkeä.

Ruotsia vastaan Suomi ajautui 0-3-tappioasemaan, mutta nousi voittoon päätöserän ja jatkoajan aikana.

Kumman luotsi haluaa finaaliin vastaan, Venäjän Olympiaurheilijat vai Ruotsin?

– Ihan sama. Sieltä tulee huippujoukkue vastaan. Me ei siihen ymmärtääkseni voida vaikuttaa, mestariluotsi veisteli.