NHL-kauden yhdeksännen ottelunsa perjantaiyönä pelannut Ville Husso jatkoi St. Louis Bluesin tolppien välissä rautaista virettään myös Seattle Krakenin käsittelyssä. Suomalaismolari otti 31 torjuntaa, ja uusi tulokas kaatui 2-1.

Blues joutui avauserässä takaa-ajajaksi, mutta kolmannen kaksikymppisen maaleilla osat kääntyivät isäntien kahden osuman myötä. Toisinkin olisi voinut käydä, mutta suomalainen piti joukkonsa mukana.

Tällä kaudella pikkumustia 93,5 prosentin varmuudella pysäytellyt nuorten maailmanmestari palkittiin pelin ykköstähtenä. Toisessa erässä hän torjui maanmies Joonas Donskoin alivoimalla syntyneen tuhannen taalan paikan komealla venytyksellä.

– Joo, Donskoi on taitava äijä. Maalivahdin näkökulmasta pitää vain odottaa pelaajan tekemisiä ja tehdä sen jälkeen jokin siirto. Minulla oli onneakin, kun onnistuin torjumaan sen, Husso sanoi seuransa kotisivuilla vaatimattomaan sävyyn.

Bluesin tilanne NHL:ssä on vahva, kun joukkue keikkuu keskisessä divisioonassa kakkosena. Seattle puolestaan on jämähtänyt Tyynenmeren divarin jännille, jo 17 pisteen päähän viimeisestä jatkajan paikasta.

LUE PERJANTAIAAMUN NHL-JUTUISTA MYÖS:
Tshekkipelaaja latoi kypärätempun Tuukka Raskin paluussa – Bruinsin tähdeltä piikki: “Meillä onkin ollut tarpeeksi tässä pelaajia Ruotsista, Tshekistä ja Slovakiasta”