Buffalo Sabresistä Philadelphia Flyersiin viime kesänä kaupattu Rasmus Ristolainen muistelee NHL Without a Map -sarjan tuoreessa jaksossa kauan odotetun siirron toteuduttua.

Ennen treidiään parin vuoden ajan siirtohuhuissa pyörinyt puolustaja myöntää siirron konkretisoitumisen herättäneen monenlaisia tuntemuksia.

– Vaikea selittää. Vaikka olin halunnut pois, niin tavallaan se tuli yllätyksenä. Tavallaan aika tyhjä olo. Toinen puoli oli että ”jes”, mutta tavallaan se on ollut niin iso osa sun elämää että se on haikeaa. Ihan mielenvikainen fiilis. Kyllä siinä hetki menee ennen kuin sanoo juuta eikä jaata. Tuli kyllä muutamat ilon kirkaisut, Ristolainen aloittaa.

Yhä uransa ensimmäistä pudotuspelipaikkaa jahtaava 27-vuotias turkulainen haluaa kaikesta huolimatta kunnioittaa vanhaa työnantajaansa.

– Ei se tietenkään ole semmoinen, että kun sinne (Philadelphiaan) pääsi, niin alkaisin näyttämään persettä tai keskaria Buffaloon tai lällättelemään. Kuitenkin hienoja aikoja oli sielläkin. Nuorena poikana pääsin sinne ja pelaamaan NHL:ää ja sain hienoja ystävyys- ja ihmissuhteita.

– Tykkäsin kuitenkin kaupungista ja olla siellä, mutta se Sabresin homma oli se, mikä ei sitten oikein lähtenyt. Muuten siellä oli kaikki ihan mallillaan, Ristolainen muistelee aikaansa Buffalossa.

Ristolaisen haastattelua katsottavissa kokonaisuudessaan täältä.