Nuoret Leijonat kohtasi Yhdysvallat harjoitusottelussa torstai-iltana ennen tapaninpäivänä alkavia alle 20-vuotiaiden MM-kisoja. Suomi vei ottelussa pidemmän korren voittaen jatkoajan jälkeen loppulukemin 4-3.

Suomi vastasi ottelun avausmaalista noin kolmen minuutin pelin jälkeen. Viimeistelijänä toimi Kasper Simontaival ja syöttäjänä Roni Hirvonen. Tanner Dickinson toi Yhdysvallat tasoihin erän lopulla.

Toisessa erässä ei osumia nähty. Päätöserä alkoi Leijonien kannalta murheellisesti, sillä Brett Berard vei Yhdysvallat yhdeksän sekunnin pelin jälkeen johtoon. Joukkue pääsi jo kahden maalin karkumatkalle ajassa 51:57, kun Dominic James viimeisteli maalin.

Nuorten Leijonien kannalta tilanne alkoi näyttämään jo pahalta tuossa vaiheessa. Mutta mitä vielä! Joukkue mätti kolme ylivoimamaalia ja voitti pelin. Joel Määttä kavensi ottelun ajassa 58:15 Kasper Puution ja Simontaipaleen syötöistä. Ville Ottavainen löi pelin tasoihin 56 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Aleksi Heimosalmi ja Oliver Kapanen saivat osumaan syöttöpisteet.

Jatkoaika ehti vanhentua ainoastaan 57 sekuntia, kunnes Nuorten Leijonien kapteeni Hirvonen ampui ratkaisumaalin. Syöttöpisteet osumaan saivat Joakim Kemell sekä Topi Niemelä.

Nuoret Leijonat avaa MM-kisaurakkansa tapaninpäivänä Saksaa vastaan pelattavalla ottelulla. Kiekko putoaa jäähän kello 21:00.

discovery+ sport 🇫🇮

@dplussportfi
Kasper Simontaival iskee Suomen johtoon kun peliä pelattu 3:17!

Tilanne 1-0!

#Leijonat #U20fi

discovery+ sport 🇫🇮

@dplussportfi
Toivoa on!

Suomi iskee kavennusosuman 6v4-ylivoimalla ja pelikellossa vielä reilu puolitoista minuuttia jäljellä. Mennään mennään!

2-3!

#u20fi #leijonat

discovery+ sport 🇫🇮

@dplussportfi
SIELLÄ ON! PELI ON TASAN!

Ville Ottavainen nousee sankariksi ja iskee Suomen kolmannen osuman ottelun viimeisillä hetkillä!

3-3! Herranjumala sentään, mikä kolmas erä.

#u20fi #leijonat

discovery+ sport 🇫🇮

@dplussportfi
AYE AYE CAPTAIN!

Leijonien kapteeni Roni Hirvonen sivaltaa HÄVYTTÖMÄN kudin jatkoajalla ja Suomi voittaa ottelun lukemin 4-3!

Maalikooste tulossa aivan tuota pikaa. Huhhhh, mikä matsi.

#u20fi #leijonat